Ensimmäiset viikot olivat Pollysta vaikeita, sillä hän ei ollut vielä voittanut luontaista ujouttaan, ja liikkuminen vieraiden parissa pelotti häntä edelleenkin. Mutta päättäväisyys antoi hänelle rohkeutta, ja kun jää kerran oli murrettu, hänen pienet oppilaansa kiintyivät pian häneen. Uutuuden viehätys haihtui kuitenkin nopeasti, ja vaikka hän oli valmistautunutkin raadantaan, sama päivästä päivään toistuva työ tuntui hänestä kuitenkin yksitoikkoiselta. Hän tunsi itsensä yksinäiseksikin, sillä Will saattoi tulla vain kerran viikossa; ja silloin kun Pollyn päivätyö päättyi, alkoivat Fannyn kiireet. Sopivia huveja oli niin vähän, että ne vain kiusasivat Pollya. Jopa pienet kotiaskareetkin menettivät viehätyksensä, sillä Polly oli seuraa rakastava olento, ja yksinäiset ateriat tuntuivat usein ikäviltä.
Tuhkimo ja Nike koettivat parastaan Pollyn huvittamiseksi, mutta nekin näyttivät ikävöivän maalaisvapautta ja kotoista ympäristöään. Tuhkimo parka! Katseltuaan kaihoten ikkunasta pihalla juoksentelevia laihoja kaupunkilaiskissoja se kyyristyi matolle, aivan kuin olisi menettänyt kaiken toivonsa sopivasta seurasta. Pikku Nike puolestaan lauloi orrellaan ihan läkähtyäkseen saamatta vastaukseksi muuta kuin uteliaan viserryksen nenäkkäiltä varpusilta, jotka näyttivät ilkkuvan sen vankeutta. Ja kun pieni teenkeitin oli menettänyt kiiltonsa, Polly huomasi, ettei itsensäelättäminen ollut leikintekoa. Ja monet hänen loistavista toiveistaan jakoivat teenkeittimen kohtalon.
Olisipa voinut luopua kaikesta kerralla, niin olisi tuntunut helpommalta. Mutta oli raskasta joka päivä luopua jostakin toiveestaan, mielihalustaan ja huvistaan, etenkin kun oli nuori, kaunis ja iloinen. Tunteja päivät päästään, opiskelua yksin takkavalkean ääressä tai soittoa ja laulua, ainoina kuulijoina uninen kissa ja lintu, joka oli työntänyt päänsä siiven alle. Tällaisia iltahuveja ei voinut juuri sanoa juhlaviksi.
Niinpä Polly urheista päätöksistään huolimatta kaipasi välillä huvituksia, vaikka yrittikin vakuuttaa itselleen yhdeksän aikaan illalla: "On viisainta mennä aikaisin nukkumaan, jotta olen pirteä huomisaamuna", hän saattoi maata hereillä kuunnellen ohitse vieriviä vaunuja ja kuvitella, miten tytöt ajoivat niissä iloisina kutsuihin, oopperaan tai teatteriin. Neiti Doddin humalatyyny olisi yhtä hyvin voinut olla täytetty nokkosilla, sillä siihen vuodatettiin paljon kyyneliä.
Toinenkin oka haavoitti Pollya hänen ottaessaan ensimmäisiä askelia itsenäisyyden tiellä. Hän sai näet huomata, että kansanvaltaisessa Amerikassakin monet ovet sulkeutuivat työtä tekevän naisen edessä. Fanin vieraana hänet oli köyhyydestään huolimatta otettu kaikkialla vastaan ystävällisesti. Nyt olivat asiat toisin; ystävälliset ihmiset suhtautuivat suojelevasti, välinpitämättömät unohtivat hänet kokonaan, ja yksinpä Fannykin kaikessa kiintymyksessään tunsi, ettei soitonopettaja Polly enää ollut tervetullut moneen sellaiseen perheeseen, missä Polly-neiti oli otettu vastaan "neiti Shaw'n ystävänä".
Muutamat tytöt tervehtivät häntä vieläkin ystävällisesti, mutta eivät koskaan pyytäneet käymään, toiset vain painoivat katseensa maahan ja sivuuttivat hänet ääneti, toisten taas käyttäytyessä kuin ei häntä olisi ollut olemassakaan. Nämä seikat loukkasivat Pollya enemmän kuin hän tahtoi myöntääkään, sillä kotona kaikki olivat tehneet työtä ja kaikkia kunnioitettiin sen takia. Hän koetti olla välittämättä siitä, mutta tytöt ovat herkkiä näissä asioissa, ja useammin kuin kerran Polly tunsi kovaa kiusausta luopua koko tuumasta ja palata kodin turviin.
Fan ei koskaan jättänyt pyytämättä häntä kaikenlaisiin kotona pidettäviin juhliin. Mutta muutamien vierailujen jälkeen Polly kieltäytyi jyrkästi tulemasta muulloin kuin perheen ollessa yksinään. Hän oli huomannut, ettei hänen uusi musta pukunsa ollut kyllin hieno edes pikku kutsuihin. Ja saatuaan osakseen muutamia paljon puhuvia katseita, joilla naiset ilmaisevat mielipiteensä kanssasisariensa vaatteista, ja satuttuaan kuulemaan pari leikillistä huomautusta "siitä iänikuisesta" ja "pikku mustarastaasta" Polly pani pois kerran niin arvostamansa puvun ja sanoi tukahtuneella äänellä:
— Minä käytän sitä vain Willin käydessä, hän pitää siitä eikä hyljeksi minua puvun takia.
Nämä vastoinkäymiset katkeroittivat ehkä jonkin verran Pollyn valoisaa ja tervettä luonnetta. Mutta ennen kuin oli tapahtunut pysyvää vahinkoa, hän sai apua aivan odottamattomalta taholta.
Kaikilla on omat koettelemuksensa, mutta Polly alkoi jo kuvitella saaneensa enemmän kuin oman osansa. Yksi niistä päättyi tavalla, joka vaikutti koko hänen elämäänsä ja siksi on syytä kertoa siitä. Eräänä aamuna kaikki meni hullusti: uppiniskainen valkea ei ottanut syttyäkseen ennen kuin Polly oli tuhlannut kokonaisen kasan tulitikkuja. Sitten häneltä kaatui kahvipannu, niin että Tuhkimo parka poltti itsensä, ja ehtimättä nauttia rauhassa aamiaistaan Polly saikin kiirehtiä matkaan harmiaan nieleskellen, sillä kaiken kukkuraksi molemmat hattuneulatkin katkesivat kovassa kiireessä. Myöhästyneenä hän tietysti unohti nuottinsa ja rynnätessään niitä noutamaan hän vielä kaatui lätäkköön.