Aamu oli siis täynnä koettelemuksia! Polly oli huonolla tuulella ja kaikki pianot näyttivät olevan yhtä huonossa vireessä kuin hän itsekin. Oppilaat olivat tavallista tyhmempiä ja kaksi heistä ilmoitti matkustavansa äidin mukana etelään, jonne heidät oli äkkiä kutsuttu. Se oli kova kolaus, sillä he olivat juuri aloittaneet tuntinsa, eikä Polly katsonut voivansa lähettää heille laskua koko neljännekseltä, vaikka summan puuttuminen sekoitti kaikki hänen laskelmansa.
Kun Polly parka väsyneenä ja alakuloisena tallusteli kotiin syömään päivällistä, hän sai toisen iskun, joka koski enemmän kuin oppilaiden menetys. Kiirehtiessään katua pitkin iso nuottivihko toisessa ja teeleipäpussi toisessa kädessään hän näki Tomin ja Trixin tulevan vastaan. He kävelivät verkalleen ja niin iloisina, kauniina ja onnellisina kuin kaikki päivänpaiste ja ilo olisi ollut heidän puolellaan katua ja kaikki talven viimat ja ikävyydet Pollyn puoleisella katukäytävällä. Kaivaten tuttuja kasvoja ja muutamaa ystävällistä sanaa Polly astui kadun poikki aikoen ainakin nyökätä heille ja hymyillä. Trix näki hänet ensiksi, mutta sai äkkiä muuta katsottavaa kaukana edessään. Tom ei nähtävästi huomannut häntä, koska hänen huomionsa oli kiintynyt komeaan hevoseen, joka juuri laukkasi heidän ohitseen. Polly luuli Tomin kuitenkin nähneen hänet ja lähestyi sydän pamppaillen, sillä jos Tomkin karttaisi häntä, hänen maljansa vuotaisi yli äyräitten.
He lähestyivät toisiaan, Trix katsellen jotain kaukana olevaa, Tom ihaillen kaunista hevosta ja Polly posket punoittaen, katse odottavana ja ruskea paperipussi näkyvissä. Yhden kauhean hetken he seisoivat rinnakkain, kukaan ei tervehtinyt eikä kumartanut. Sitten kaikki oli ohi ja Polly jatkoi matkaansa, ja hänestä tuntui kuin häntä olisi lyöty vasten kasvoja. — Tätä en olisi uskonut Tomista; kaikki on tuon inhottavan Trixin syytä. En välitä Tomista enää tippaakaan, jos hän on kerta sellainen keikari että häpeää minua, koska kannan pusseja ja teen työtä leipäni edestä, ajatteli Polly ja puristi tiukasti pussia. Silmät kyynelissä ja huulet vavisten hän vielä lisäsi mielessään: — Mitenkä Tom saattoikin käyttäytyä noin, vieläpä Trixin nähden.
Tom oli kuitenkin aivan syytön loukkaukseen ja oli aina tervehtinyt Pollya heidän tavatessaan. Mutta silloin hän oli sattunutkin olemaan yksin eikä Trixin kanssa kuten nyt, siksi se Pollyyn niin koskikin, etenkin kun hän ei ollut koskaan pitänyt Trixistä. Ennen kuin Polly sai silmänsä kirkkaiksi ja kasvonsa rauhallisiksi, hän tapasi erään herrasmiehen, joka nosti lakkiaan, hymyili ja sanoi iloisesti:
— Hyvää huomenta, Polly-neiti. Hauska tavata teitä. Sitten hän muutti äkkiä äänensävy ään ja lisäsi: — Suokaa anteeksi, onko tapahtunut jotain? Voinko auttaa teitä?
Tuntui kyllä typerältä, mutta asiaa ei voinut auttaa, eikä Polly saattanut muuta kuin kertoa parhaansa mukaan totuuden.
— En mahda mitään sille, että loukkaannun, kun vanhat ystävät karttavat minua. Mutta kyllä minä pian totun siihen.
Herra Sydney katsoi taakseen, tunsi ohikulkeneen parin ja käänsi harmistuneena selkänsä. Polly hapuili nenäliinaansa, ja Sydney otti sanaa sanomatta häneltä nuotit ja paperipussin, ja tuo pieni ystävyydenosoitus merkitsi Pollylle paljon juuri sillä hetkellä. Hän rauhoittui, kuivasi kiireesti juoruavat kyynelet ja sanoi iloisesti nauraen:
— Nyt on kaikki taas hyvin. Kiitoksia paljon. Älkää turhaa vaivautuko minun kantamusteni takia.
— Eihän näistä ole toki vaivaa. Ja tästä nuottivihosta muistankin mitä minun piti kysyä teiltä. Onko teillä vielä yhtä tuntia vapaana pienelle sisarentyttärelleni? Hänen äitinsä haluaisi, että tyttö pääsisi alkuun, ja pyysi minua tiedustelemaan teiltä.