Se kuulosti hyvältä Pollynkin korvissa, ja hän tunsi itsensä äkkiä niin rikkaaksi ja tyytyväiseksi, että näyttikin aivan toiselta kuin äskeinen tyhmä tyttö, joka itki kun ei päässyt juhliin. Kuin salamanvalossa hän tajusi, miten paljon parempi hänen osansa oli kuin tuon riutuneen tytön, ja hänestä tuntui ettei voisi kylliksi jakaa ylellisyydestään tuolle hädänalaiselle kanssasisarelleen, joka ei omistanut tässä avarassa maailmassa muuta kuin vasta pelastetun henkensä. Tämä hetki vaikutti Pollyyn voimakkaammin kuin monet saarnat tai viisaimmatkaan kirjat, sillä se pani hänet katsomaan katkeraa totuutta silmiin, osoitti hänelle elämän varjopuolet ja näytti puhaltavan hänestä pienet turhuudet ja joutavat haaveet kuin raikas talvinen tuuli. Istuessaan vuoteen laidalla Polly kuunteli Jennyn tarinaa, joka oli niin uusi hänelle, että jok'ikinen sana painui syvälle mieleen eikä unohtunut koskaan.
— Nyt sinun on nukuttava. Älä itke äläkä ajattele yhtään mitään, lepää vain. Siitä neiti Mills on eniten mielissään. Minä jätän ovet auki ja soitan sinulle kehtolaulun, että varmasti nukahdat. Hyvää yötä, kultaseni.
Ja suudelmaan häntä toisen kerran Polly meni omaan huoneeseensa ja soitti hämyisessä nurkkauksessa kauneimman kehtolaulunsa, kunnes pikku Jennyn väsyneet silmät painuivat umpeen ja hän solui sävelaaltojen kannattamana onnellisempaan elämään, joka juuri oli koittanut hänelle.
Polly oli illansuussa apeuden valtaan antautuessaan kuvitellut itkevänsä itsensä nukuksiin, mutta kun hän lopulta heittäytyi vuoteeseen, päänalunen tuntuikin pehmoiselta ja pieni huone kodikkaalta takkavalon lepatellessa tutuilla esineillä ja vasta puhjenneiden ruusujen toivottaessa hyvää yötä. Hän ei enää tuntenut olevansa loukattu, onneton työn raskaan raataja, vaan onnenmyyrä, joka ei ollut osannut kyllin kiittää elämänsä antimista.
Hän oli kyllä ohimennen kuullut puhuttavan köyhyydestä ja kärsimyksistä, mutta sen enempää hän ei tiennyt, kuten eivät onnellisten kotien lapset yleensäkään. Nyt hän oli saanut niistä kouraantuntuvan esimerkin ja elämän ankaruus paljastui hänelle. Miten paljon tässä isossa, kiireisessä maailmassa oli tekemistä, ja miten vähän hän oli tehnyt! Mistä hänen oli aloitettava? Silloin, aivan kuin vastaukseksi, hänen mieleensä juolahtivat Jennyn sanat, jotka nyt saivat aivan uuden merkityksen: "Olet kaunis ja voimakas ja saat kaiket päivät käydä antamassa soittotunteja." Niin. Sen hän kykeni tekemään. Ja Polly rukoili palavasti itselleen henkistä voimaa ja sielun kauneutta sekä kykyä tehdä elämänsä uljaaksi riemulauluksi, hyödylliseksi niin kauan kuin sitä kestää ja muistamisen arvoiseksi vielä kuolemankin jälkeen.
Jennyn viimeisenä ajatuksena oli ollut harras pyyntö, että "Jumala siunaisi yläkerran kilttiä ja hyvää tyttöä ja täyttäisi hänen toivomuksensa". Luultavasti nämä nöyrät rukoukset tulivat kumpikin kuulluiksi, koska ne aikaa myöten täyttyivät runsain mitoin.
10
VELJET JA SISARET
Pollyn onnellisia päiviä olivat sunnuntait, jotka Will aina vietti hänen luonaan. Polly heräsi sunnuntaiaamuisin tavalliseen aikaan, nousi virkeänä ja alkoi heti ahkerasti hääriä saadakseen kaiken valmiiksi vieraansa tuloon, sillä Will saapui jo aamiaiseksi ja he olivat yhdessä koko pitkän päivän.
Willistä Polly oli maailman paras ja kaunein tyttö, ja koska Polly tiesi, että kerran tulee aika, jolloin Will löytää paremman ja kauniimman tytön, hän oli kiitollinen mainesanoista ja koetti ansaita veljensä arvonannon. Siksi hän siisti itsensä ja huoneensa juhlakuntoon ja juoksi kasvot loistaen ja äidillisesti tervehtien Williä vastaan, kun tämä tömisteli huoneeseen punaposkisena ja reippaana kainalossaan hapanlimppu ja pieni papupurkki, jotka oli ostanut läheisestä leipomosta.