He nauttivat kunnon maalaisaamiaisen, ja Pollysta oli nautinto katsella, miten nopeasti veli tyhjensi ruokakulhot ja lopetti kahvin pienestä pannusta ja istuutui sitten häntä vastapäätä naureskellen tyytyväisenä putipuhtaaksi syötyä pöytää. Toinen nautinto oli pestä yhdessä astiat kuten kotonakin, ja neiti Mills kuunteli ilokseen raikuvaa naurua, joka aina säesti tätä toimitusta, sillä huone oli niin pieni ja Will niin suuri, että hän tuntui olevan joka paikassa yhtä haavaa, ja Polly ja Tuhkimo saivat alinomaa väistellä hänen pitkiä käsivarsiaan ja koipiaan. Sen jälkeen he tarkastelivat Pollyn huonekasvit, juttelivat Nikelle ja soittivat ja lauloivat päiväohjelman alkajaisiksi. Sitten seurasi kirkossa käynti ja päivällinen neiti Millsin luona, jonka mielestä Will oli 'erinomainen nuori mies'.

Jos iltapäivä oli kaunis, he tekivät yhdessä pitkiä kävelyretkiä, milloin yli siltojen maalle päin, milloin pitkin kaupungin katuja, jotka uhosivat leppoisaa sunnuntairauhaa. Useimmat vastaantulijat näkivät heissä vain kömpelön, pitkän, vielä lapsenkasvoisen nuorukaisen ja vaatimattomasti pukeutuneen, raikkaan pikku naisen, joka riippui nuoren miehen käsipuolessa. Mutta muutamat romanttisuuteen taipuvat ihmiset pitivät heitä viehättävänä parina, hymyilivät sivuuttaessaan ja miettivät, olivatko he ehkä rakastavaisia vai maalaisserkkuja, jotka olivat tulleet kaupunkia katselemaan.

Mutta jos oli huono ilma, he pysyivät kotosalla, lukivat, kirjoittelivat kirjeitä, juttelivat ja antoivat toisilleen hyviä neuvoja, sillä Williamkin, vaikka oli melkein kolme vuotta Pollya nuorempi, oli jo miestä ollakseen aloitettuaan ensimmäisen opiskeluvuotensa, ja se huvitti Pollya. Hämärän tultua Will loikoili mukavasti sohvalla ja Polly lauloi; veli piti kovasti siitä, sillä se oli hänestä kodikasta ja viihtyisää. Yhdeksän aikaan Polly sulloi Willin matkalaukkuun puhtaat ja siististi korjatut liinavaatteet ja heidän 'juhlaillallisensa' tähteet, antoi hyvänyön suukon ja kehotti moneen kertaan veljeään pitämään jalat kuivina ja lämpiminä.

Will nauroi neuvoille, kuunteli niitä armollisesti, mutta ei totellut. Mutta hän piti niistä ja marssi aloittamaan uutta viikkoa ruumis levänneenä ja mieli virkistyneenä Pollyn seurassa vietetyn rauhallisen ja mukavan päivän ansiosta, sillä hänet oli kasvatettu pitämään perhe-elämästä. Ja veli ja sisar rakastivat syvästi toisiaan eivätkä hävenneet näyttää sitä.

Oli kolmaskin henkilö, joka piti tästä vaatimattomasta sunnuntainvietosta yhtä paljon kuin Polly ja Will. Maudin oli tapana pyrkiä Pollyn luo teelle, ja koska Polly iloitsi voidessaan edes jollakin lailla ilahduttaa ystäviään, jotka olivat olleet hänelle vieraanvaraisia, hän otti tavakseen kutsua tytön luokseen, kun he palasivat kävelyretkiltään. Illalla Will sitten tavallisesti saattoi pikku vieraan vaunuihin, jotka Maud onnistui aina varaamaan itselleen, jos huono sää oli uhkaamassa. Tom ja Fan nauroivat Maudin teekutsuille, mutta tyttö ei kyllästynyt niihin, sillä hän oli yksinäinen ja löysi Pollyn pienestä huoneesta sellaista, jota oma avara koti ei voinut antaa.

Maud oli nyt 12-vuotias kalvakka ja ruma tytönpunkero. Hänellä oli terävät älykkäät silmät ja ahkerat pikku aivot, jotka toimivat nokkelammin kuin toiset aavistivatkaan. Hän oli juuri ikävimmässä iässä, jolloin kukaan ei tiennyt, miten häntä oli kohdeltava, ja niinpä hänen annettiin olla omissa oloissaan ja tehdä mitä halusi. Hän ei näet käynyt koulua, koska oli vaarassa kasvaa kumaraselkäiseksi, eikä rouva Shaw millään voinut sallia, että hänen ryhtinsä olisi turmeltunut koulunpenkillä. Se sopi Maudille erinomaisesti. Ja milloin ikinä isä lupasi lähettää Maudin uudestaan kouluun tai ottaa kotiopettajan, tämä sai joko ankaran päänsäryn tai selkäkivun taikka hänen näkönsä heikkeni. Herra Shaw nauroi hänelle ja hänen vaivoilleen, mutta antoi loman jatkua. Kukaan ei näyttänyt juuri välittävän rumasta, nykerönenäisestä Maudista; hänen isänsä oli kiinni työssään, äiti hermostunut ja kivulloinen, Fan syventynyt omiin asioihinsa ja Tom puolestaan kohteli häntä kuten useimmat veljet nuorempia sisariaan - henkilönä, joka oli luotu vain hänen huvikseen ja mukavuudekseen. Maud ihaili Tomia koko sydämestään ja oli hänen altis orjansa tuntien itsensä täysin onnelliseksi, kun Tom suvaitsi sanoa: "Kiitos tipuseni", tai nipistää häntä nenästä tai korvasta, kuten hänen tapansa useimmiten oli.

— Ihan kuin minä olisin vain jokin nukke tai koira, jolla ei ole mitään tunteita, Maud joskus sanoi Fanille, kun jokin palvelus tai uhraus oli jäänyt ilman kiitosta tai huomiota. Tomin mieleen ei koskaan juolahtanut, että katsellessaan häntä haikeasti Maud janosi hellyyttä yhtä paljon kuin hän itsekin yksinäisinä poikavuosinaan. Eikä Tom tullut ikinä ajatelleeksi, että kun hän muiden kuullen sanoi Maudia 'possuksi', hän loukkasi tytön tunteita yhtäläisesti kuin pojat ennen vanhaan haukkuessaan häntä 'Porkkanaksi'. Hän piti kyllä omalla tavallaan Maudista, mutta ei vaivautunut näyttämään hellyyttä. Niinpä Maud jumaloi häntä etäältä uskaltamatta osoittaa ihailuaan, jota mikään kolhaisu ei kyennyt tappamaan tai edes jäähdyttämään.

Eräänä sateisena sunnuntai-iltapäivänä Tom loikoili sohvalla mieliasennossaan lukien "Pendennistä" neljättä kertaa ja tuprutellen tupakkaa kuin savupiippu. Maud seisoi ikkunan ääressä katsellen leijuvia lumihiutaleita huolestuneen näköisenä. Äkkiä hän huokasi syvään.

— Tipuseni, älä huokaa toista kertaa, muuten puhallat minut ilmaan. Mikä nyt on hätänä? kysyi Tom viskaten kirjan kädestään ja haukotellen niin perinpohjin, että leuat olivat mennä sijoiltaan.

— En taidakaan päästä Pollyn luo, vastasi Maud synkkänä.