— Et tietenkään. Ulkonahan on kova tuisku, etkä saa vaunuja, koska isä tulee tänä iltana vasta myöhään kotiin. Mitä ihmettä sinä oikein ravaat siellä Pollyn luona?
— Koska meillä on aina niin hauskaa ja sitten siellä on Will.
Paistamme takassa ohukaisia ja ne laulavat ja se on kauhean mukavaa.
— Livertävät ohukaiset mahtavat tosiaan olla mukavia. Kerro nyt ihan tarkkaan kaikesta.
— En minä viitsi. Sinä vain nauraisit minulle.
— Annan sanani etten naura, jos vain voi olla nauramatta. Mutta minä ihan kuolen uteliaisuudesta, ellen saa tietää mitä te siellä oikein puuhaatte. Sinähän haluat itse kuulla salaisuuksia, joten kerro nyt kerran omasikin. Minä olen vaiti kuin kala.
— Ei ole mitään salaisuuksia etkä sinä niistä välitä. Tahdotko toisen tyynyn? hän lisäsi kun Tom muksautti päänalustaan.
— Tämä välttää kyllä. Mutta miksi ihmeessä te naiset aina pynttäätte sohvatyynyt täyteen tupsuja ja rimpsuja, jotka koko ajan kutittavat miesväkeä.
— Sunnuntai-iltaisin Polly aina ottaa Willin pään syliinsä ja hieroo hänen otsaansa. Polly sanoo, että se rauhoittaa kovan lukemisen jälkeen. Jollet pidä tyynystä, niin minä voin tehdä samoin, sillä opiskelu näyttää rasittavan sinua paljon enemmän kuin Williä, sanoi Maud vähän epäröiden, mutta selvästikin tahtoen auttaa ja olla Tomin mieliksi.
— No, voithan koettaa, sillä minä olen hävyttömän väsynyt. Ja Tom naurahti muistaessaan edellisen illan riemut.
Maud istuutui tyytyväisyyttä uhoten Tomin pääpuoleen. Ja Tom myönsi, että silkkiesiliina oli mukavampi kuin karkea tyyny.