— Minä pidän kyllä Pollysta, mutta olen kyllästynyt kuulemaan Maudin ylistelyjä. Niin, kerro nyt sekin hänelle, mokoma kielikello!
— Hyvä ihme, miten äkäinen hän on, kuiskasi Maud Tomille.
— Kuin ampiainen. Jätä hänet rauhaan, possu. Kuule, kello soi! Mene katsomaan kuka siellä on, sanoi Tom, kun kellon kilinä kajahti hiljaisessa talossa.
Maud meni kurkistamaan porraskaiteen yli ja pyrähti takaisin haltioissaan.
— Will on tullut hakemaan minua. Saanko mennä? Ei siellä niin kauheasti pyrytä, ja minä puen kunnolla päälleni. Saatte lähettää hakemaan minua, kun isä tulee kotiin.
— Minua ei liikuta, mitä sinä teet, vastasi Fan entistä kiukkuisempana.
Odottamatta sen parempaa lupaa Maud syöksyi pukeutumaan. Will ei tullut yläkertaan, koska oli kovin luminen, ja Fan oli siitä mielissään, sillä Will oli hänen seurassaan ujo, kömpelö ja vaitelias. Tom sen sijaan meni pitämään seuraa Willille ja sanomaan, että Maud tulisi kohta. He olivat hyviä ystäviä, mutta viettivät erilaista elämää, koska Will oli lukutoukka ja Tom päiväperhonen, toisin sanoen Will ahkera ylioppilas, Tom iloinen nuori herra. Tom suhtautui holhoavasti Williin, mutta tämä ei pitänyt siitä ja osoitti sen kieltäytymällä lainaamasta häneltä rahaa eikä pyynnöistä huolimatta osallistunut niihin kerhoihin ja yhdistyksiin, joihin Tom kuului. Niinpä Tom jätti Willin rauhaan, ja tämä tuli mainiosti toimeen omin voiminkin uppoutuen kirjoihinsa ja kieltäytyen kaikista houkutuksista, paitsi kirjastossa käynneistä ja urheilusta sekä sellaisista huveista, jotka sopivat hänen kukkarolleen. Kokemattomuudessaan hän ei näet tiennyt, että yliopistoissa ei opiskeltu, vaan elettiin kuin taivaan linnut.
Kun Maud tuli alas ja sipsutti tyytyväisenä tiehensä käsi Willin kädessä, Tom seurasi heitä katseellaan kunnes he katosivat näkyvistä ja alkoi sitten kierrellä huoneissa ajatuksissaan vihellellen, kunnes paremman puutteessa nukahti isänsä nojatuoliin. Hän heräsi nauttimaan yksin teetä, sillä äiti oli vuoteessa ja Fannykin oli sulkeutunut huoneeseensa potemaan päänsärkyä.
— On tämäkin hauska tilanne, hän ajatteli, kun kello löi kahdeksan ja hänen neljäs sikarinsa lähestyi loppuaan. — Trix on suuttunut ja Fan nyreissään. Taidanpa lähteä tästä liikkeelle. Mitähän jos menisin Pollyn luo ja tarjoaisin Willille kyydin, säästyisivät ainakin poikaparan jalkavaivat. Voisin samalla tuoda Maudin kotiin. Hän olisi siitä ikionnellinen. Eihän sitä tiedä, milloin isäukko tulee kotiin.
Tom lähti verkalleen ajamaan ja jätti hevosensa naapurin talliin, sillä hän halusi itse nähdä, mikä Maudia niin veti Pollyn luokse.