— Polly tuntuu olevan vedossa, hän tuumi noustessaan hiljaa portaita ja Pollyn miellyttävän äänen kantautuessa hänen korviinsa. Tom aina nauroi Pollyn vakavalle puhetyylille hänen innostuessaan jostakin. Mutta Tom piti siitä, koska se poikkesi hänen useimpien tyttötuttaviensa keimailevasta lörpöttelystä. Nuoret miehet nauravat usein järkeville tytöille, joita sydämessään kunnioittavat, ja ovat ihailevinaan kanamaisia tyttöjä, joita itse asiassa halveksivat, sillä vakavuus, älykkyys ja naisellinen arvokkuus eivät ole muotia.
Ovi oli raollaan, ja Tom pysähtyi pimeään eteiseen ja vilkaisi huoneeseen ennen sisään astumistaan. Näkymä ei häikäissyt, mutta se oli kodikas ja miellyttävä. Iloisesti loimuava takkavalkea valaisi pienen huoneen jokaista soppea myöten. Maud istui tulen ääressä, silitteli sylissään makaavaa Tuhkimoa ja seurasi hartaana omenan paistumista. Will loikoili sohvalla katsellen miettiväisesti Pollya, joka puhuessaan silitteli pellavapäisen veljensä leveää otsaa. He olivat nähtävästi rakennelleet tuulentupia, sillä Polly sanoi juuri painokkaaseen tapaansa:
— Teitpä miten tahansa, älä ainakaan havittele suurta kirkkoa, jonka rakennuttaminen ja kunnossapito tulee niin kalliiksi, ettei hyväntekeväisyyteen jää mitään. Minä pidän vaatimattomista vanhanaikaisista kirkoista, jotka on tarkoitettu käyttöön eikä näytettäviksi ja joihin ihmiset kokoontuvat rukoilemaan ja kuuntelemaan saarnaa ja joissa jokainen veisaa itse virtensä eikä kuuntele oopperalaulajia, kuten nykyään on tapana. Vaikka entiset kirkot olivatkin karuja ja kylmiä ja niiden istuimet kovia, niissä koki todellista hartautta ja niiden vakavuus vaikutti ihmisten arkielämäänkin. En välitä uskonnosta, joka riisutaan pyhävaatteiden mukana ja otetaan taas esille seuraavana pyhänä. Minä tahdon semmoista, jonka näkee, tuntee ja elää joka hetki. Ja minä toivon, että sinusta tulee oikea pappi, joka näyttää elämällään ja esimerkillään, miten usko saavutetaan ja säilytetään.
— Toivottavasti minusta tulee sellainen, Polly, mutta sanotaan niinkin, että ellei perheen poika kelpaa muuhun, hänestä tehdään pappi. Välistä tuntuu, ettei minusta ole mihinkään, ja siksi minun ei pitäisikään ruveta papiksi, sanoi Will nauraen, mutta näytti kuitenkin vaatimattomuudestaan huolimatta uskovan kutsumukseensa.
— Joku sanoi kerran samaa isälle, ja muistan mitä hän vastasi: "Olen iloinen saadessani antaa parhaan ja lahjakkaimman poikani Jumalan palvelijaksi."
— Sanoiko hän todella niin? sanoi Will punastuen, sillä tämä iso, kirjoihin ihastunut poika oli läheistensä kiitokselle yhtä altis kuin tytöt konsanaan.
— Sanoi, vastasi Polly vahvistaen tietämättään veljensä toivoa ja uskallusta. — Ja isä lisäsi vielä: "Poikani saavat noudattaa sisäistä kutsumustaan. Minä kehotan heitä vain käyttämään tunnollisesti lahjojaan ja olemaan rehellisiä kunnon miehiä."
— Ja sitä me tahdommekin. Ned menestyy hyvin lännessä, ja minä ponnistelen täällä. Kun isä kerran tekee parhaansa antaakseen meille haluamamme tilaisuuden, meidän on omasta puolestamme puskettava lujasti.
— Kyllä sinä pusketkin, huusi silloin Tom, joka oli seurannut keskustelua niin kiinnostuneena, että unohti olleensa salakuuntelijana.
Polly ponnahti pystyyn niin iloisesti hämmästyneenä, että Tomia aivan kadutti, kun ei ollut useammin käynyt tervehtimässä Pollya.