— Tulin hakemaan Maudia, hän ilmoitti niin isällisellä äänellä, että asianomaisen pikku neidin silmät lensivät selkoselälleen.
— Minä en voi tulla, ennen kuin omenani on paistunut. Ja eihän kello ole vielä yhdeksää. Will lupasi saattaa minut. Lähtisin mieluummin hänen kanssaan.
— Otan teidät molemmat rekeen. Myrsky on lakannut, mutta siellä on raskas kävellä, joten tulet kai kyydissäni? kysyi Tom nyökäten Willille.
— Totta kai hän tulee, tuhannet kiitokset vain. Olen koettanut saada häntä jäämään yöksi. Neiti Mills onnistuu aina löytämään jonkin nurkan yövieraille, mutta [Will] tahtoo vain itsepintaisesti lähteä, jotta pääsisi heti aamulla töihin käsiksi, sanoi Polly tyytyväisenä nähdessään Tomin riisuvan päällystakkinsa aivan kuin hän aikoisi jäädä odottamaan Maudin omenan paistumista, ja Polly siunasi mielessään sen hidasta kypsymistä.
Sijoitettuaan vieraansa parhaaseen tuoliin Polly istuutui itsekin ja katseli Tomia niin tyytyväisenä, että tämä tunsi kohoavansa omissa silmissäänkin monta astetta.
— Sinä käyt täällä niin harvoin, että joutuu vallan hämilleen, kun lopulta kunnioitat taloa käynnilläsi, sanoi Polly alkajaisiksi.
— Meillä opiskelijaparoilla on niin kiire, ettei jää paljon aikaa iloihin, vastasi Tom.
— öhm! yskäisi Will.
— Ai, ai, ota pilleri! neuvoi Tom; ja molemmat pojat purskahtivat nauramaan. Polly joka ymmärsi yskän, yhtyi myös nauruun ja sanoi:
— Tässä on vähän pähkinöitä, Tom. Nauti nyt kun on tilaisuus.