— Fan ressukka, häntä ei paljon hellitellä. Ehkä hän kaipaakin juuri sitä, mietti Tom. — Yritän olla kiltti hänelle, hänkin pitää aina minun puoliani. Ei olisi hätääkään, jos hän olisi noin suloinen ja miellyttävä kuin Polly, mutta voihan sitä yrittää… tuumi Tom pureskellen mietteissään viimeistä pähkinää ja ajatellen, että oli varsin helppoa osoittaa veljellistä rakkautta kauniille ja kiltille sisarelle.
— Minä kerroin Tomille siitä pojan ilkiöstä, joka lennätti professorin ilmaan, ja Tom sanoi tuntevansa hänet. Huokaisin ihan helpotuksesta, sillä minä jo vähän epäilin, että se olikin Tom, kun te nauroitte jutulle niin kovasti.
Toiset naurahtivat, ja Polly sanoi teeskennellyn vakavalla äänellä:
— Se oli onneton tapaus, mutta epäilemättä se harhaantunut nuori mies katuu nyt kovasti keppostaan.
— Hän tuntui olevan hirveissä tunnonvaivoissa, kun näin hänet viimeksi, sanoi Will vilkaisten Tomiin ilkikurisesti, sillä vaikka Will olikin kirjatoukka, hän ymmärsi kyllä leikkiä siinä missä huimapäinen Tomkin.
— Hän on aina tunnonvaivoissa keppostensa jälkeen, sillä hän ei ole pohjimmiltaan paha, vaan liian eläväinen pitääkseen itsensä kurissa, eikä hän ole liioin yhtä ihastunut kirjoihin kuin eräs toinen opiskelijatuttavani.
— Hänet erotetaan varmaan, jollei hän pidä varaansa, sanoi Polly varoittavasti.
— Ei ihme vaikka erotettaisiinkin, sillä hänellä on kirotun huono onni, mutisi Tom melko totisena.
— Toivottavasti hän muistaa, että se olisi ystäville kova isku. Hän voisi tehdä heidät myös iloisiksi ja ylpeiksi. Ja kai hän muistaakin, sillä hän ei ole lainkaan niin ajattelematon kuin haluaa näyttää, sanoi Polly katsellen Tomia niin ystävällisesti, että tämä heltyi, vaikkei tietenkään näyttänyt sitä.
— Kiitoksia, Polly! Ehkä hän läpäisee kunnialla, vaikka vähän epäilenkin sitä. Hei, Will, lähdetäänhän kalppimaan, että tuo tipunen pääsee yöpuulle, Tom lisäsi.