NEULAT JA KIELET
"Polly kulta!
Ompeluseura kokoontuu tänä iltana meille. Se on aivan sinun alaasi, joten tulethan auttamaan minua. Luotan sinuun.
Ystäväsi Fanny."
— Saitko pahoja uutisia, kultaseni? kysyi neiti Mills ojennettuaan kirjelipun Pollylle, kun tämä eräänä päivänä kotiutui. Oli kulunut muutamia viikkoja Jennyn saapumisesta.
Polly kertoi kirjeen sisällön ja lisäsi:
— Kai minun pitää mennä auttamaan Fania, mutta mielelläni en lähde. Tytöt puhuvat vain omista asioistaan eivätkä ne juuri huvita minua. Minä olen ulkopuolinen ja he hyväksyvät minut vain Fanin takia. Minä istunkin vain jossakin nurkassa ompelemassa, kun toiset nauravat ja lörpöttelevät.
— Siellähän sinulla olisi hyvä tilaisuus puhua Jennyn puolesta. Hän tarvitsee työtä, ja nuo nuoret neidit ompeluttavat varmaan paljon. Jenny on erittäin taitava käsistään, ja häntä alkaa huolestuttaa, jollei hän pian pääse ansaitsemaan. En tahtoisi, että hän on onneton ja tuntee itsensä riippuvaiseksi. Hän tarvitsee vain kunnolla palkattua ompelutyötä tullakseen toimeen. Kyllähän minäkin sitä saisin juoksemalla tuttavieni luona, mutta en millään ehdi ennen kuin saan Müllerit matkaan. Täällä he ovat yhteiskunnan ruokittavina, mutta tulevat lännessä toimeen omin neuvoin. Siksi olen kerännyt heille matkarahoja, ja niin pian kuin saan heille vielä kokoon vaatteita, lähetän heidät matkaan. Tällä tavoin saa ihmiset auttamaan itseään. — Ja neiti Mills naksutti tarmokkaasti isoja saksiaan leikatessaan pientä punaista flanellimekkoa.
— Se on totta, ja minäkin auttaisin, jos vain tietäisin mistä aloittaisin, sanoi Polly.
— Kukaan meistä ei voi tehdä kaikkea mitä tahtoisi, mutta aina voi tehdä parhaansa, ja se on jo hyvä. Aloita Jennystä, kultaseni. Kerro noille tytöille hänestä, ja ellen erehdy pahasti, he auttavat auliisti, sillä yleensä rikkaiden ihmisten piittaamattomuuteen ei ole niinkään syynä kovasydämisyys kuin tietämättömyys tai ajattelemattomuus.