— Luulen kyllä, että minulle nauretaan, jos koetan puhua heille vakavasti sellaisista asioista, sanoi Polly suoraan.
— Sinä tiedät kuitenkin, että sellaisia asioita on olemassa, haluaisit auttaa puutteenalaisia ja annat arvoa niille, jotka työskentelevät heidän hyväkseen, eikö niin?
— Tottakai!
— Etkö siis voi kestää vähän pilkkaa hyvän asian vuoksi? Sanoit eilen, että haluaisit tulevaisuudessa toimia parhaasi mukaan naisasian hyväksi. Se ilahdutti vanhaa sydäntäni, sillä olen varma, että aikanaan vielä lunastat lupauksesi. Mutta Polly, periaate ei ole mistään kotoisin, ellei ihminen sen vuoksi kestä naurua eikä kylmäkiskoisuutta.
— Minä kyllä tahtoisin olla lujaluonteinen, mutta en haluaisi ihmisten puhuvan siitä, varsinkaan niiden, jotka eivät ymmärrä tarkoituksiani. Ja olisin heti tyttöjen hampaissa, jos yrittäisin saada heidät ajattelemaan järkevästi tai ihmisystävällisesti. Nyt he jo sanovat minua vanhanaikaiseksi ja sanokoot. Mutta ei ole hauskaa, kun he osoittavat pitävänsä minua kiihkoilevana naisasianaisena, sanoi Polly, jonka mieleen oli jäänyt monta ylimielistä hymähdystä ja letkausta, jotka hän tosin oli antanut anteeksi, mutta muisti vieläkin.
— Heikkojen, köyhien ja vähäosaisten hoivaaminen, toisin sanoen kristillinen armeliaisuus, on peräisin lähes parin tuhannen vuoden takaa, ja vain ne, jotka rehellisesti noudattavat silloin annettua kaunista esimerkkiä, saavat kokea mitä on oikea maallinen onni. Vaikka minä en kiihkoilekaan naisten oikeuksien puolesta, lisäsi neiti Mills hymyillen Pollyn synkkyydelle, he voisivat mielestäni tehdä aika paljon toistensa hyväksi, jos lakkaisivat pelkäämästä 'mitä ihmiset sanovat' ja edistäisivät sydämestään kaikkea, mikä tekisi heidät ja heidän kanssasisarensa niiden oikeuksien arvoisiksi, jotka Jumala on antanut heille. Keinoja on niin monia, että minua ihmetyttää, kun he eivät huomaa käyttää niitä hyväkseen. Mutta puhuminen ei auta, sillä vain harvat osaavat sen taidon. Mutta toivoisin jokaisen tytön ja naisen oppivan tuntemaan velvollisuutensa ja uhraamaan hiukan aikaansa ja mielihalujaan toistensa hyväksi. Sillä työtä on paljon ja vain naiset kykenevät sen parhaiten tekemään, mikäli haluavat.
— Minä koetan, sanoi Polly, josta tosin oli tärkeämpää pysyä neiti Millsin suosiossa kuin uhrautua naissukupuolen hyväksi. Pollyn tapaisen ujon ja herkän tytön oli vaikeata ruveta puhumaan Jennyn puolesta, ja herttainen vanhus tiesi sen, sillä vaikka hänen hiuksensa olivat harmaat ja kasvot ryppyiset, hän oli mieleltään vielä nuori ja muisti hyvin omat tyttöaikaiset koettelemuksensa. Mutta hän tiesi myös, että vilpittömällä ja suorasukaisella Pollyllä oli enemmän vaikutusvaltaa toisiin kuin itse aavistikaan. Muiden auttaminen koitui sitä paitsi Pollyn omaksi parhaaksi, koska se jalosti häntä enemmän kuin ulkonainen menestys, jonka kyllä helposti saavutti noudattamalla hienon seuraelämän sääntöjä. Pollyssa oli hyvää ainesta, ja neiti Mills käyttäytyi vain oman periaatteensa mukaan yrittäessään auttaa häntä. Viisas vanhus huomasi, että Polly oli tullut siihen ikään, jolloin tytöstä äkkiä kehittyy nainen ja hän alkaa vaatia elämältä muutakin kuin huvituksia.
Polly pohti asiaa pukeutuessaan ja Jennyn toimiessa kamarineitona, eikä tämä lainkaan aavistanut, mitä uusi ystävä aikoi tehdä hänen hyväkseen, jos vain saisi kylliksi rohkeutta.
— Ovatko ne teekutsut? kysyi Jenny, kun Polly hänen suureksi ihastuksekseen oli saanut ylleen kahisevan mustan silkkipukunsa, sillä hän piti Pollya täydellisenä kaunottarena.
— Pikemminkin esitelmätilaisuus, vastasi Polly naurahtaen. Jennyn avuliaisuus ja ihailevat katseet vahvistivat päätöstä, jonka neiti Millsin pieni saarna oli synnyttänyt hänessä.