Astuessaan paria tuntia myöhemmin Shaw'n olohuoneeseen hän näki edessään masentavan rivin hienosti pukeutuneita tyttöjä, jokaisella runsaasti koristeltu käsityöpussi, ompelurasia tai laukku. Kielet liikkuivat huomattavasti vikkelämmin kuin neulat heidän valkoisissa käsissään, kun he ompelivat hihoja nurin päin, sekoittivat flanellinuttujen selkä- ja etukappaleet tai tuhersivat napinreikiä.
— Olit kiltti, kun tulit näin aikaisin. Istu tähän Bellen ja neiti Perkinsin väliin, ja tästä saat oikein sievän puvun ommellaksesi, ellet tahdo jotain parempaa, sanoi Fanny ottaen Pollyn ystävällisesti vastaan ja sijoittaen hänet sellaiseen paikkaan, jossa arveli hänen parhaiten viihtyvän.
— Kiitos, mutta ottaisin valkaisemattoman pumpulipaidan, mikäli niitä on tekeillä, sillä paidat ovat vielä tarpeellisempia kuin batistimekot, vastasi Polly ja istahti omaan nurkkaansa mahdollisimman nopeasti, sillä ainakin kuudet lornjetit kohosivat, eikä hän pitänyt tuijottelusta.
Neiti Perkins, kolean näköinen nuori nainen, jolla oli aristokraattinen nenä, kumarsi kohteliaasti ja jatkoi työtään, jolle kaksi timanttisormusta jakoi loistettaan. Vilkasluonteinen Belle sen sijaan nyökkäsi hänelle hymyillen, siirsi tuolinsa lähemmäksi ja alkoi kuiskutellen kertoa Trixin ja Tomin viimeisestä riidasta. Polly kuunteli kiinnostuneena ja ompeli samalla uutterasti vilkaisten silloin tällöin tutkivasti neiti Perkinsin puvun hienoja röyhelöitä. Tämä arvon neiti istui hievahtamatta kuin kuvapatsas ja työnsi siroilla sormillaan pari pistoa minuutissa.
Kesken kertomusta Bellen korviin kantautui toiselta puolen pöytää katkelma vielä mielenkiintoisemmasta juorusta, ja hän sukelsi suin päin keskusteluun jättäen Pollyn kaikessa rauhassa kuuntelemaan ja ihailemaan nuorten neitien sukkeluutta, älykkyyttä ja lempeätä mielenlaatua. Vaikka huoneen täytti vilkas taukoamaton puheensorina, Polly erotti kuitenkin pätkiä hienon maailman uutisista, jotka olivat omiaan vähentämään hänen kunnioitustaan yhteiskunnan kermaa kohtaan. Muuan kaunotar vakuutti, että Joe se-ja-se oli viime tanssiaisissa juonut niin paljon samppanjaa, että hänet oli täytynyt lähettää kotiin kahden palvelijan saattamana. Toinen teki tiettäväksi sen pöyristyttävän seikan, että Carrie P:n häälahjoista olikin puolet vuokrattu tilaisuutta varten. Kolmas juorusi, että vaikka rouva Buckminster käytti tuhannen dollarin päällystakkia, hänen poikansa eivät saaneet kuin yhden lakanan vuoteisiinsa. Ja neljäs lörppöliisa kertoi seurueelle, että eräs tietty henkilö ei ollut koskaan kosinut erästä toista tiettyä henkilöä, vaikka asianomaiset olivat levittäneetkin sellaisen huhun. Viimeksimainittu uutinen nostatti sellaisen hälinän, että Fannyn piti jo kehottaa kokousta päiväjärjestykseen.
— Tytöt, tytöt, teidän on juteltava vähemmän ja ommeltava enemmän tai muuten ompeluseuramme joutuu häpeään. Tiedättekö että meidän osastomme lähetti viime kuussa vähemmän töitä kuin mikään muu osasto, ja rouva Fitz-George sanoi, ettei hän käsitä, kuinka viisitoista nuorta naista saa niin vähän aikaan.
— Emme me puhu tippaakaan enemmän kuin vanhemmat naiset. Olisittepa kuulleet heidän jaaritteluaan viime kerralla. He saavat vain sen takia niin paljon valmista, kun vievät työt kotiin ja teettävät ne ompelijattarillaan ja ottavat sitten itselleen koko kunnian, väitti Belle, joka oli aina ihastuttavan suorapuheinen.
— Siitä muistuukin mieleeni, että äiti sanoi nyt tarvittavan niin paljon vaatteita kuin ikinä saamme valmiiksi, sillä talvi on ankara ja köyhät kärsivät suurta puutetta. Haluaisiko joku ottaa kotiinsa ommeltavaa joutohetkikseen, kysyi Fanny, joka oli tämän toimeliaan hyväntekeväisyysseuran puheenjohtaja.
— Ei missään nimessä! Kaikki minun vapaa-aikani menee käsineiden korjaamiseen ja vaatteiden kunnostamiseen, vastasi Belle.
— Mehän kokoonnumme jo kerran viikossa ompelemaan — minun mielestäni ei meiltä voi vaatia enempää. Ja onhan meillä muutakin tekemistä. Köyhät valittavat aina ankaraa talvea eivätkä koskaan ole tyytyväisiä, huomautti neiti Perkins ja väläytteli timanttejaan ommellessaan nappeja esiliinan nurjalle puolelle.