— Kukaan ei voi vaatia minulta enempää, jos muistaa mitä minun on puuhattava kesään mennessä, sanoi Trix tärkeänä. Kolme ompelijaa ompelee minulle minkä kerkiää, ja oikeastaan tarvitsisin neljännenkin. Mutta kaikilla on kiire ja he vaativat niin hirvittäviä työpalkkoja, että olen hukassa. Taidan pian aikaa joutua itse ompelemaan.
— Siinähän olisi Jennylle työtä, ajatteli Polly, mutta ei rohjennut kokouksen kestäessä korottaa ääntään. Hän päätti puhua asiasta kahden kesken Trixin kanssa.
— Työpalkat ovat kalliita, mutta unohdat että eläminenkin on nyt paljon kalliimpaa kuin ennen. Äiti ei koskaan anna meidän tinkiä ompelijoiden palkoista, vaan haluaa että maksamme heille kunnollisesti ja säästämme jossakin muussa jos tarve vaatii, sanoi Emma Davenport, hiljainen kirkassilmäinen tyttö, jota toiset nuoret neidit pitivät vähän omituisena, koska hän pukeutui yksinkertaisesti isänsä miljoonista huolimatta.
— Kuulkaa mitä tuo tyttö puhuu säästäväisyydestä! Anteeksi, tehän taidattekin olla sukua keskenänne? sanoi Belle ääntään hiljentäen.
— Hyvin kaukaista, mutta olen ylpeä siitä, sillä hän ei säästäessään kitsastele toisessa asiassa ja komeile toisessa. Jos kaikki noudattaisivat Davenportien esimerkkiä, työläisten ei tarvitsisi nähdä nälkää eikä palvelijoista olisi puutetta. Emmalla on minun jälkeeni yksinkertaisin puku täällä ja kuitenkin heti huomaa, että hän on hieno nainen, sanoi Polly lämpimästi.
— Ja sinä olet toinen, vastasi Belle, joka oli aina pitänyt Pollysta.
— Hiljaa tytöt! Trixillä on puheenvuoro.
— Jos he edes käyttäisivät rahansa oikein, en sanoisi mitään. Mutta heidän pitää olla yhtä hienoja kuin muidenkin ja niin hyvissä vaatteissa, että emäntää tuskin erottaa palvelijasta. Meidän keittäjällämme oli esimerkiksi samanlainen hattu kuin minulla. Ainekset olivat kyllä halvemmat, mutta yleisvaikutelma ihan sama. Ja hän oli jopa niin julkea, että käytti sitä minun nähteni. Minä kielsin sen, ja hän lähti tietenkin matkoihinsa. Isä suuttui niin, ettei antanut minulle hartiahuivia, jonka oli luvannut tänä vuonna.
— Se on tosiaan häpeällistä! huudahti neiti Perkins, kun Trix hengästyneenä vaikeni. — Palvelijat pitäisi velvoittaa pukeutumaan palvelijoiden tavoin, kuten ulkomailla on tapana. Silloin heistä ei olisi harmia. Neiti Perkins oli äskettäin palannut pitkältä Euroopan-matkalta ja tuonut tullessaan ranskalaisen kamarineidon.
— Perky tekee toisin kuin saarnaa, kuiskasi Belle Pollylle, kun neiti Perkins syventyi keskustelemaan naapuriensa kanssa. — Hän antaa kamarineidolleen vanhoja vaatteitaan. Ja eräänä päivänä, kun Betsey herrasteli kadulla emäntänsä tulipunaisessa samettipuvussa, herra Curtis luuli häntä neiti Perkinsiksi ja kumarsi hänelle. Mies on sokea kuin yölepakko, mutta tunsi kuitenkin puvun ja sieppasi kohteliaasti hatun päästään. Perky ihailee herra Curtisia, ja siksi hän kiukuissaan löi kamarineitoa, kun tämä kikattaen kertoi jutun. Betsey on yhtä tyylikäs kuin Perky ja paljon sievempi. Perky tietää sen, ja se vain pahentaa asiaa.