— Oikein paljon.
— Älä hulluttele!
— Minkä minä sille mahdan, että rakastan musiikkia.
— Minä puhuin Sydistä.
— Mutta minä en.
— Sinun on parasta koettaa saada hänet.
— Voinhan ajatella asiaa.
— Polly, Polly, mihin päädytkään?
— Nurinniskoin kadulle, vastasi Polly luiskahtaessaan portailla, jolloin Tomin nauru katkesi ja hän auttoi Pollyn turvallisesti vaunuihin, joissa Fanny jo istui odottamassa.
— Tämä se vasta on juhlaa! sanoi Polly itsekseen vaunujen lähtiessä liikkeelle. Hänen mielessään liikkui ehkä samoja tunteita kuin Tuhkimolla silloin kun haltijan vaunut kiidättivät tätä ensimmäisiin tanssiaisiin. Erona vain se, että Pollyn ajatuksissa pyöri kaksi sankaria, kun taas Tuhkimo-rukalla ei ollut ainoatakaan. Fan oli vaitelias, mutta Tom sen sijaan niin hassutteleva, että Polly kieltäytyi enää kuuntelemasta ja alkoi hyräillä pätkiä oopperasta. Mutta tietysti hän kuuli joka sanan ja päätti maksaa toisen kiusoittelun ensi tilassa.