Molemmat nuoret miehet pitivät sitä merkkinä aitonaisellisesta turhamaisuudesta, joka paljastui niin avoimesti, että sille oli ihan pakko hymyillä. Mutta Polly etsi muuta kuin kauneutta ja oli iloissaan, kun ei löytänyt sitä.
— Melko miellyttävää katseltavaa, eikö niin?
— Hattu on suorassa ja muusta viis. Mutta oletko sinä koskaan nähnyt keikarin perikuvaa? kysyi Polly nopeasti.
— En.
— No, nyt sitten näet. Ja Polly käänsi viuhkaa niin, että Tom näki siinä omat kasvonsa.
— Onko kokoelmassanne vielä muitakin kuvia? kysyi Sydney osallistuen heidän hullutteluunsa.
— On vielä yksi.
— Ja mikä se on?
— Herrasmiehen. — Ja pieni peili heijasti parin sekunnin ajan herra
Sydneyn omat tyytyväiset kasvot.
— Kiitos, olen hyvilläni, että olen onnistunut pitämään yllä miesten mainetta, sanoi Sydney katsellen iloisiin silmiin, jotka ääneti kiittivät häntä monesta pikku ystävällisyydestä, joita naiset eivät hevin unohda.