— Mainiota, Polly! Sinä edistyt nopeasti! kuiskasi Tom ja läimäytti hyväksyvästi keltaisia hansikkaitaan.
— Ole vaiti! Huh, miten täällä on kuuma! Ja Polly katsoi äkäisesti
Tomiin, jota nauratti kovasti.
— Lähdetään syömään jäätelöä, meillä on kyllä aikaa.
— Fanny näyttää keskustelevan niin innokkaasti, että olisi sääli häiritä häntä, sanoi Polly luullen ystävällään olevan yhtä hauskaa kuin hänelläkin. Siinä hän muuten erehtyi suuresti, sillä Fan halusi vain loistaa, ja vaikka olisi mielellään yhtynytkin toisten hassutteluun, hän ei voinut, koska muuan tietty henkilö ei näyttänyt kaipaavan häntä. Niinpä Fan jatkoi edelleen jutteluaan vaivoin kätkien kiukkunsa ja ihmetteli mielessään, kuinka Polly saattoi olla noin iloinen ja itsekäs.
Oli somaa nähdä Pollyn leikkivän hienoa naista. Hänestä itsestään tuntuikin kuin hän olisi näytellyt jonkun toisen henkilön osaa. Hän nojautui taaksepäin aivan kuin kuumuuden uuvuttamana ja salli Sydneyn huiskutella kasvojaan viuhkalla sekä lahjoitti tälle palkaksi kukan kimpustaan — ele joka huvitti kovasti Tomia, vaikka se samalla pistelikin, sillä Polly kohteli häntä kuin vanhaa toveria, josta ei ollut väliä.
— Saalis on jo pauloissa. Saat siunaukseni, kuiskasi Tom esiripun taas noustessa.
— Älä siinä virnistele, poika, sehän kuuluu vain huviin, kuiskasi
Polly aivan toisenlaisella äänellä kuin Sydneylle puhuessaan.
Tomia ei oikein miellyttänyt se, että Polly kohteli heitä eri tavoin, ja 'poika'-nimitys kolhaisi hänen itsetuntoaan, sillä hän oli melkein kahdenkymmenen yhden ja Pollyn olisi pitänyt kohdella häntä kunnioittavammin. Sydney puolestaan toivoi sillä hetkellä olevansa Tomin sijassa — nuori ja komea ja yhtä läheinen perheystävä —, jotta Polly olisi toruskellut ja läksyttänyt häntä yhtä tuttavallisesti kuin Tomia. Mutta kun musiikki alkoi, Polly unohti molemmat ihailijansa, ja he saattoivat hyvän aikaa katsella häntä ja pohtia omia ajatuksiaan. Heidän odotellessaan ulospääsyä näytöksen päätyttyä Polly kuuli Fanin kuiskaavan Tomille:
— Mitä luulet Trixin sanovan?
— Mitä sinä tarkoitat?