— Oletko väsynyt, Polly? kysyi Tom kumartuen katsomaan häntä silmiin.
— Olen, omaan mitättömyyteeni.
— Mutta ethän sinä ole mitätön. Sinä olet Polly etkä voisi olla parempi, vaikka kuinka yrittäisit, sanoi Tom lämpimästi, sillä hän piti kovasti Pollysta ja tunsi sen erittäin selvästi juuri sillä hetkellä.
— Hauskaa, että ainakin sinä ajattelet niin. On mukavaa olla pidetty. Ja Polly katsoi Tomiin taas iloisena.
— Minähän olen aina pitänyt sinusta, heti ensimmäisestä käynnistäsi saakka.
— Mutta kiusasit minua kuitenkin hirveästi.
— Niin kiusasinkin. Mutta nyt en enää.
Polly ei vastannut, ja Tom kysyi huolestuneempana kuin asia olisi vaatinut:
— Vai kiusaanko?
— Et samalla tavalla, vastasi Polly, mutta hänen äänensä ei tuntunut oikein luonnolliselta.