— En ikinä enää kiusaa sinua.
— Saadaanpa nähdä. Et sinä sille mitään mahda. Ja Polly vilkaisi
Sydneyhin, joka seisoi Fannyn edessä.
Tom naurahti, veti Pollyn lähemmäksi tungoksessa ja sanoi ilkikurisesti:
— Neiti ei tainnut pitää siitä, että kiusoiteltiin mielitietystä?
No, ei kiusata sitten, jos vain voin olla kiusaamatta. Voi, pikkuista, kun hattukin meni yhtä lyttyyn kuin mieli.
Polly ei voinut olla nauramatta ja nautti tungoksesta huolimatta heidän hitaasta etenemisestään vaunuja kohti, sillä Tom piti hänestä niin suurenmoista huolta, että hän oli melkein pahoillaan, kun kävely päättyi.
Kotiin tultuaan he söivät kevyen illallisen. Polly esitti niin hullunkurisen laulun, että kuulijat olivat pakahtua naurusta, ja hänen mielialansa kohosi yhä, sillä hän oli päättänyt nauttia maljan viimeiseen pisaraan, ennen kuin palaisi takaisin yksitoikkoiseen elämäänsä.
— Minulla on ollut loistavan hauskaa, kiitoksia hirveästi, hän sanoi, kun he toivottivat toisilleen hyvää yötä.
— Niin minullakin. Lähdetään taas huomenna, sanoi Tom pitäen Pollya kädestä, josta he yhteisvoimin olivat kiskoneet uppiniskaisen hansikkaan.
— Ei, ei ainakaan vähään aikaan. Liika huvitteluhan pilaisi minut, vastasi Polly päätään pudistaen.