— Vaikkapa hansikkaat. Tarvitsen uudet, ja isä tulee aina niin happamaksi, kun tahdon rahaa.
Hetken päästä Fanny aloitti taas lauluharjoituksensa ja Tom vaipui haaveisiinsa istuen hajasäärin tuolilla leuka käsien nojassa.
— Minusta tuntuu, ettei Polly enää käy meillä yhtä usein kuin ennen, sanoi Tom viimein.
— Ei käykään, hänellä on ilmeisesti kova kiire; hän on tainnut saada uusia ystäviä, vanhoja neitejä, ompelijattaria ja sen tapaisia. Minä kaipaan häntä. Mutta kyllä hän ennen pitkää kyllästyy hurskasteluun ja palaa luokseni.
— Älä ole liian varma, neitiseni. — Tomin äänensävy sai Fannyn kääntymään ja kysymään:
— Mitä tarkoitat?
— Minusta tuntuu vain, että muuan Pollyn uusista ystävistä on Sydney. Etkö ole huomannut Pollyn epätavallista iloisuutta, varmasti se johtuu Sydistä.
— Loruja! sanoi Fan terävästi.
— Sitä minäkin toivon, tokaisi Tom.
— Mistä sinä sen sait päähäsi? tiukkasi Fan kääntyen niin, että hänen kasvonsa olivat varjossa.