— Siitä, että tapaan usein Sydin ja Pollyn samoilla tienoilla. Polly näyttää siltä kuin olisi löytänyt jotain erityisen ihanaa ja Syd puolestaan on korvia myöten Pollyn lumoissa. Ihme ja kumma, ettet ole huomannut sitä.
— Olen kyllä huomannut.
Nyt oli Tomin vuoro hämmästyä, sillä Fanin ääni kuulosti vieraalta. Hän katsoi hetken vakavasti sisartaan, mutta näki vain ruusunpunaisen korvan ja alaspainuneen pään. Hänen kasvonsa synkistyivät ja hän nojasi taas leukaansa käteen, vihelteli alakuloisesti ja mutisi itsekseen:
— Fan parka! Olemme molemmat samassa veneessä.
— Etkö usko, että heistä tulisi mukava pari? sanoi Fan.
— Ainakin Sydneyn mielestä.
— Eiköhän Pollyn? Sydhän on rikas ja etevä ja parempi kuin useimmat teistä tyhjäntoimittajista. Mitä tyttö voisi vielä odottaa?
— En tiedä, mutta Pollylle hän ei ainakaan sovi.
— Älä sotke heidän asioitaan, Tom.
— En tietenkään! Minullahan on vain veljellisiä tunteita Pollya kohtaan. Hän on loisto tyttö, jonka pitäisi mennä naimisiin lähetyssaarnaajan tai jonkun yhteiskunnan parantajan kanssa, jotta voisi antaa valonsa loistaa. Seurapiirinaisen osa ei sovi hänelle.