— Voi hyvinkin sopia, ja toivon että hän saisi tilaisuuden siihen, sanoi Fan koettaen puhua ystävällisesti.
— Mainiota! Tom sanoi painokkaasti, kuin Fannyn sanat olisivat merkinneet enemmän kuin tämä oli tarkoittanutkaan. — Muista etten tiedä mitään varmaa, olin vain huomaavinani, että he pitävät pientä vispilänkauppaa. Mutta se oli kai kuvittelua.
— Aika kyllä näyttää. Sitten Fanny alkoi laulaa, ja Tom lähti ajoneuvoilleen, jotka olivat juuri saapuneet, osoittaen sisarelleen tavatonta ystävällisyyttä taputtamalla häntä päälaelle ja sanoen:
— Pää pystyyn vain, tyttöseni. Vaikka myötätunto ilmaistiin vähän taitamattomasti, se tuli kuitenkin sydämestä. Fanny oli siitä veljelleen kiitollinen, vaikka sanoikin vain:
— Älä taita niskojasi, Tommy.
Tomin mentyä Fanin laulu loppui yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin. Hän jäi istumaan mietteisiinsä, ja hänen ilmeensä muuttui äkkiä huolestuneeksi.
— No, en voi muuta kuin odottaa! hän sanoi lopulta ja paiskasi nuottivihon kiinni. — Tai annas olla, hän lisäsi hetken kuluttua. — Pollyllahan on tänään vapaapäivä. Voin mennä tervehtimään häntä, ja jos asiassa on perää, saan sen kyllä selville.
Fanny painoi pään käsiinsä ja värähti. Sitten hän nousi seisomaan näyttäen kalpealta ja päättäväiseltä kuin olisi menossa kuulemaan pelottavaa tuomiota. Pukeuduttuaan hän lähti Pollyn luo niin kiireesti kuin hänen arvokkuutensa salli.
Lauantaiaamu oli Pollyn siivoamishetki, ja Fanny tapasi hänet huivipäisenä ja iso esiliina vyötäröllä järjestämässä sievää pikku huonettaan, joka oli niin puhdas ja raitis kuin vesi, ilma ja reippaat kädet suinkin voivat saada aikaan.
— Olen heti valmis ottamaan vastaan vieraita. Heitän vain virkapuvun yltäni ja Polly-sisäköstä tulee Polly-emäntä. Oli hauskaa, kun tulit näin aikaisin. Heitä päältäsi. Taas uusi hattu, senkin tuhlari! Kuinka äitisi ja Maud jaksavat? Ulkona on niin kaunista, että lähdetäänkin kävelemään, vai mitä?