— Nyt kun olet tavannut uusista ystävistäni neiti Millsin ja Jennyn, näytän sinulle vielä toiset kaksi, sanoi Polly kun he saapuivat erään talon ovelle ja alkoivat nousta portaita yhä ylemmäs. — Rebecka Jeffrey on hieno tyttö ja erittäin lahjakas, vaikka torjuukin kaikki ylistelyt. Hänestä tulee vielä kerran kuuluisa taiteilija. Hän on vaatimaton, mutta työskentelee määrätietoisesti. Lizzie Small on graafikko ja tekee ihastuttavia kuparipiirroksia. Becky ja hän asuvat yhdessä ja pitävät hyvää huolta toisistaan. Ateljee on heidän kotinsa — siellä he työskentelevät, syövät ja nukkuvat ja tasaavat kaiken keskenään. He ovat molemmat yksin maailmassa, mutta yhtä onnellisia ja vapaita kuin taivaan linnut ja tosi ystäviä, joita mikään ei voi erottaa.
— Kun sulhanen tulee väliin, ystävyys kyllä rakoilee, sanoi Fan.
— Eikä rakoile. Kunhan näet heidät, muutat mielesi, vastasi Polly naputtaessaan oveen, johon oli kiinnitetty kaksi vaatimatonta nimikorttia.
— Sisään! kuului ääni, ja hetken päästä Fan huomasi olevansa isossa merkillisesti kalustetussa huoneessa, johon valo tuli ylhäältä ja jossa kaksi tyttöä oli työn touhussa. Toinen heistä seisoi nurkassa ison savimöhkäleen edessä. Hän oli pitkä ja voimakaspiirteinen ja silmissä oli älykäs katse. Hänen kihara tukkansa oli lyhyeksi leikattu ja pää kaunismuotoinen. Fannyn katse kiintyi heti hänen kasvoihinsa, vaikka ne eivät olleetkaan kauniit, ja vartaloon, joka oli ison, saven tahriman esiliinan peitossa. Pöydän vieressä, missä valo oli kirkkain, istui hento laihakasvoinen tyttö, jolla oli isot silmät ja vaalea tukka — uneksiva, työhönsä uppoutunut pikku olento, joka metallimöhkäleen yli kumartuneena käytti taitavasti työvälineitään.
— Päivää, Becky ja Bess. Tässä on ystäväni Fanny Shaw. Olemme vähän tuulettumassa. Jatkakaa vain rauhassa työtänne ja antakaa meidän laiskojen katsella ja ihailla.
Pollyn puhuessa tytöt vilkaisivat työstään ja nyökkäsivät hymyillen. Bess antoi Fannylle ainoan nojatuolin ja Becky tarkasteli tulijoita taiteilijan kaikkinäkevin silmin. Sitten molemmat jatkoivat työtään ja keskustelu pääsi vauhtiin.
— Sinua minä juuri tarvitsenkin, Polly. Kääri hihasi ja ojenna käsivartesi. Nämä lihakset eivät ole hyvät, mutta nyt voin korjata virheen, sanoi Becky läjäyttäen saviluonnoksen pyöreää käsivartta, jota Fan tarkasteli kunnioittavasti.
— Miten sujuu? kysyi Polly heittäen takin päältään ja käärien hihansa, aivan kuin olisi menossa peseytymään.
— Hitaasti. Idea on kyllä selvä, ja minä yritän toteuttaa sitä niin nopeasti kuin saan käsistäni irti. Ovatko kasvot sinusta nyt paremmat? kysyi Becky ja otti pois märän vaatteen, joka peitti veistoksen pään.
— Voi, miten kaunis se on! huudahti Fan ja tuijotti kuvaa yhä enenevällä kunnioituksella.