— Olen kyllä valmis, kun aika koittaa, mutta väkisin en rupea sitä metsästämään. Polly punastui ja hymyili, aivan kuin olisi jo hiukkasen maistanut romantiikan esimakua, niin jokapäiväistä kuin hänen elämänsä muuten olikin.
Fanny ihastui, kun tytöt eivät suudelleetkaan toisiaan erotessaan, vaan kättelivät ystävällisesti ja vaihtoivat katseen, joka oli puhuvampi kuin vuolaimmatkaan sanat.
— Pidin kovasti ystävistäsi, Polly. Pelkäsin vähän, että heissä olisi jotakin miesmäistä ja karkeaa tai että he olisivat haaveksijoita tai suupaltteja. Mutta hehän olivatkin vaatimattomia, järkeviä tyttöjä ja kauhean lahjakkaita ja taitavia. Ihailin heitä kovasti ja haluaisin tavata heidät toistekin, jos vain saan tilaisuuden.
— Voi, Fanny, miten iloinen minä olen. Toivoinkin että pitäisit heistä, ja tiesin että he piristäisivät sinua. Minä otan sinut mukaani milloin tahansa, sillä kestit kokeen paremmin kuin luulinkaan. Becky pyysi tuomaan sinut uudelleen, eikä hän hevin kutsu luokseen ketään seurapiirityttöä, ettäs tiedät.
— Tahtoisin tulla paljon paremmaksi, ja sinä ja ystäväsi voisitte varmaan osoittaa miten se tapahtuu, sanoi Fan ääni värähtäen.
— Voimme näyttää sinulle köyhyyden ja työnteon hyvät puolet, ja se on hyödyllinen oppitunti kelle tahansa, väittää neiti Mills. Polly toivoi hartaasti, että Fanny oppisi näkemään, miten rikas voi ottaa oppia köyhästä ja kuinka avuliaasti tytöt voivat auttaa toisiaan.
14
NUPPUNA KATKAISTU
Fannyn vierailupäivän iltana Polly istui takkavalkean ääressä mietteissään ja hyvin päättäväisenä. Hän avasi hiuksensa valloilleen, kohotti hameen liepeensä, nosti jalat takan ristikolle ja otti Tuhkimon syliinsä; kaikki nämä toimenpiteet viittasivat siihen, että hänellä oli mielessään jokin tärkeä asia. Polly ei puhunut yksikseen, kuten näyttämön ja kirjojen sankarittaret, mutta jotenkin tähän tapaan hänen ajatuksensa kulkivat:
— Kyllä keimailussa jotain on, vaikka kuinka yritänkin pitää sitä vain turhamaisuutena tai hupsutteluna. Ja on turhaa luulotella, etten muka olisi altis sen houkutuksille. Ja tiedän senkin, että pidetään täysin sopivana, vaikka tytöt sulkevat silmänsä ja antavat asioiden kehittyä kriitilliseen pisteeseen, aiheutuipa siitä miten paljon harmia tahansa. Mutta ei se minusta ole oikein. Olisi paljon rehdimpää näyttää miehelle ettei rakasta tätä, ennen kuin toinen on kokonaan menettänyt sydämensä. Tytöt tosin nauroivat kun puhuin siitä ja selittivät, että se olisi hyvin sopimatonta. Mutta olen huomannut, etteivät he yhtään sumeile nolatessaan vaalikelvottomia, joiksi he sanovat köyhiä, liian nuoria tai vaatimattomia ihailijoitaan. Heistä piitataan vähät, mutta annas olla kun näköpiiriin ilmestyy sopiva mies, hänen kanssaan kyllä kuherrellaan välittipä tyttö hänestä tai ei. Kuta enemmän kosijoita, sitä suurempi kunnia. Fan kertookin Trixin aina kysyvän kesän jälkeen: "Montako sinä sait pauloihisi?" aivan kuin miehet olisivat peltopyitä. Kyllä me tytöt olemme ilkeitä, ainakin muutamat meistä. Minkähän takia meidät on luotukin niin valloitushaluisiksi? Äiti väittää sen osaksi johtuvan nykyisestä kasvatuksesta, mutta kyllä muutamat tytöt näyttävät varta vasten syntyneen aiheuttaakseen ikävyyksiä ja saisivat niitä varmasti aikaan vaikka asuisivat erämaassa. Minussakin taitaa olla hitunen samaa vikaa, ja jos vain olisi tilaisuutta, olisin samanlainen kuin toisetkin. Olen kokeillut kykyjäni ja leikki viehätti minua, ehkä tämä kaikki johtuukin nyt seniltaisesta huvista.