Polly nojautui taaksepäin ja vilkaisi tulisijan yläpuolella riippuvaan pieneen peiliin, joka oli sijoitettu niin, että siitä kuvastui takan ääressä istujan kasvot. Polly näki ilmeikkään silmäparin ruskean kiharapilven keskeltä, punaiseksi lehahtavat posket, joihin ilmestyi äkkiä kuopat, kun hänen raikkaille huulilleen levisi puoleksi itsetietoinen, puoleksi häpeilevä hymy. Ilme oli yhtä soma kuin se viehkeä kädenliike, jolla hän sipaisi kiharat otsaltaan. Hän katseli hetken kuvaansa tyttömäisten haaveiden ja valloitusten pyöriessä hänen ajatuksissaan, pudisti sitten hiukset kasvoilleen, työnsi tuolinsa ulommaksi peilistä ja sanoi moittivasti ja hiukan itsetyytyväisesti:
— Voi, Tuhkimo, Tuhkimo, mikä hupakko minä olen!
Kissa osoitti olevansa yhtä mieltä emäntänsä kanssa kehräämällä kuuluvasti ja heilauttamalla pehmeästi häntäänsä. Ja Polly palasi asiaan, josta pienet turhamaisuuden tunteet olivat hänet eksyttäneet.
— Entä jos hän olisi tosissaan ja kosisi minua ja minä vastaisin myöntävästi. Mikä melu siitä syntyisikään, ja miten hauska olisi nähdä tyttöjen ilmeet, kun he kuulisivat siitä! He kaikki arvostavat häntä, koska häntä on vaikea miellyttää, ja vaikkeivät he ehkä haluaisikaan mennä hänen kanssaan naimisiin, miltei jokainen heistä olisi mielissään, jos saisi hänestä ihailijan. Trix on koettanut viritellä ansojaan vuosikausia, mutta Sydney ei voi sietää häntä. Ja siitä minä olen iloinen! Kuinka inhottava minä olenkaan! Mutta en mahda mitään, että Trix ärsyttää minua! — Ja Polly nipisti kissaa korvasta niin lujasti, että se loikkasi vimmastuneena tiehensä.
— Ei kannata ajatella Trixiä, enkä haluakaan! sanoi Polly itsekseen ja nyrpisti suutaan vähemmän kauniisti. Mutta huoletonta minun elämäni olisi: runsaasti rahaa, paljon ystäviä ja huvituksia, ei työtä, köyhyyttä, kylmäkiskoisuutta eikä paikattuja kenkiä. Voisin auttaa tuntuvasti kotiväkeä, ja miten hauskaa se olisi!
Ja Polly antoi ajatustensa harhailla siinä ylellisessä tulevaisuudessa, jonka maalaili mielikuvituksessaan. Se oli kaunis kuva, mutta jotain siitä näytti puuttuvan, sillä hän huokaisi ja pudisti päätään miettien surullisena: Mutta minähän en rakasta häntä ja tuskin ikinä voisin rakastaakaan. Hän on oikein hyvä, jalomielinen ja viisas, ja tiedän, että hän olisi kiltti minulle, mutta en voi kuvitella koko elämää hänen rinnallaan. Kyllästyisin häneen varmasti, ja mitäs minä sitten tekisin? Polly Sydney ei kuulosta kauniilta eikä rouva Sydney sovi minun nimekseni. Miltähän tuntuisi sanoa häntä Arthuriksi? Onhan se kaunis nimi, mutta melkein liian hieno, enkä minä uskaltaisi sanoa häntä Sydiksi, kuten hänen sisarensa. Pidän lyhyistä, yksinkertaisista, kodikkaista nimistä, kuten Will, Ned tai Tom. Ei, ei, minä en välitä hänestä, turha yrittääkään! huudahti Polly ääneen aivan kuin äkillisen ahdistuksen pakottamana, painoi pään polviinsa ja istui liikkumattomana kotvan aikaa.
Kun hän nosti päänsä, hänen kasvoillaan oli aivan uusi ilme. Niistä kuvastui nyt tuska ja alistuminen, aivan kuin hän olisi kärsinyt menetyksen ja jäänyt katkeran kaipauksen valtaan.
— En saa ajatella itseäni tai yrittää korjata erehdystä toisella erehdyksellä, hän sanoi raskaasti huokaisten. Teen parhaani Fannyn hyväksi enkä halua olla hänen onnensa tiellä. Kuinkahan nyt aloittaisin. En kävele enää Sydneyn kanssa; kierrän toista tietä ettemme tapaa. En minä ikinä uskonutkaan, että hän aivan sattumalta olisi osunut menemään kotiinsa päivälliselle juuri silloin kun minä kävelin Rothille pitämään tuntia. Kieltämättä on ollut hauska tavata häntä, ja olin mielissäni, kun minut nähtiin hänen seurassaan, pöyhistelinkin sillä kuin itserakas narri. Mutta tästä lähtien kartan häntä ja säästän Fannyn edes yhdeltä murheelta. Tyttö parka! Olen ihan tietämättäni tuottanut hänelle sydänsurua. Hän ei ole ollutkaan enää yhtä ystävällinen kuin ennen, mutta luulin hänen äreytensä johtuvan huonosta vatsasta. Voisipa vain kaikki huolet poistaa yhtä helposti kuin tämän.
Kissa tuli hieromaan sovintoa ja Polly otti sen syliin sanoen ääneen:
— Kuulehan, Tuhkimo, kun emäntäsi kohtelee sinua huonosti, pane se vain vatsavaivojen syyksi. Äläkä rupea kantamaan kaunaa, sillä siitä vasta riesa tulee, mirriseni.