Kun kovasydäminen palvelija oli kiskaissut pikku Didon mukaansa purppurasääryksisen yritettyä turhaan kiinnittää tytön huomiota puoleensa, naurahti Polly yksikseen.
— Aikaisinpa se vanha tarina alkaakin!
Näytti kuin kevätilma olisi tuoreen ruohon ja ensimmäisten voikukkien ohella herättänyt henkiin kaikenlaista muutakin hellyttävää, sillä kävellessään katua pitkin Polly sai monta muistutusta tuosta vanhasta tarinasta, jonka hän halusi unohtaa.
Eräässä kadunkulmassa tummasilmäinen koulupoika ja punaposkinen koulutyttö olivat juuri eroamassa. Poika luovutti vastahakoisesti tytön nuottivihon.
— Älä vain unohda, sanoi poika katsoen ujosti kirkkaisiin silmiin, jotka tanssivat ilosta, kun tyttö punastuen ja hymyillen vastasi nuhtelevasti:
— En tietenkään!
— Tähän asti teidän tarinanne on sujunut hyvin, päättyköön se myös hyvin, toivoi Polly sydämestään, kun näki pojan marssivan tiehensä iloisesti vihellellen aivan kuin tämän olisi täytynyt saada purkaa mielihyväänsä, etteivät takin napit olisi joutuneet vaaraan. Tyttö puolestaan hyppeli kotinsa portailla kuin olisi harjoitellut iloista tanssia, jonka oli luvannut pitää mielessään.
Hiukan myöhemmin Polly sivuutti tutun vastakihlautuneen parin, joka käveli käsi kädessä ylpeän ja autuaan näköisenä.
— Taivas, miten onnellisilta he näyttävät! hän ajatteli jatkaessaan matkaansa ja tuumi apeana, mahtoiko hänen vuoronsa tulla koskaan.
Polly piristyi nähtyään äidillisen näköisen naisen astuvan sisään eräästä ovesta ja soman lapsiparven heittäytyvän hänen syliinsä ja riistävän riemusta kiljuen kääröt hänen käsistään. Kun Polly hetken perästä oli kulkenut harmaantuneen pariskunnan ohi, joka käveli verkkaan päivänpaisteessa, hänestä tuntui vieläkin paremmalta, ja hän oli hyvillään nähdessään näin onnellisen päätöksen tarinalle, jota oli matkansa varrella seuraillut. Mutta samassa vallaton lemmenjumala lennätti herra Sydneyn Pollyn rinnalle aivan kuin olisi halunnut yllättää hänet heikkona hetkenä tai kenties antaa hänelle vielä yhden mahdollisuuden. Polly ei lainkaan tajunnut miten hän siihen ilmestyi, siinä hän vain oli punaisena ja vähän hengästyneenä, mutta niin mielissään tapaamisesta, ettei Polly hennonut olla kylmän torjuva, kuten oli päättänyt, jos he sattumoisin kohtaisivat.