— Kauhean lämmintä, eikö totta? sanoi Sydney käteltyään Pollyä ja sovitettuaan entiseen tapaan askelensa samaan tahtiin.
— Niinpä näkyy. Ja Polly nauroi silmät äkkiä tuikkien. Hän ei kerta kaikkiaan voinut olla iloitsematta Sydneyn tapaamisesta varsinkaan nyt, kun tunsi itsensä kovin yksinäiseksi.
— Ettekö enää annakaan tunteja Rotheilla? kysyi Sydney vaihtaen puheenaihetta.
— Annan.
— Käytte siellä siis entiseen tapaan?
— Käyn.
— Sitten on kumma, miten pääsette livahtamaan sinne.
— Yhtä kumma kuin teidän äkillinen ilmestymisenne tähän vierelleni.
— Näin teidät Shaw'n ikkunasta ja rohkenin lähteä juoksemaan perässänne sivukatuja pitkin, sanoi Sydney nauraen.
— Samaa tietä minäkin pääsin Rothille, vastasi Polly. Hän ei ollut aikonut kertoa sitä, mutta Sydneyn suoruus oli niin vastustamatonta, että hän unohti aikeensa.