— Sitä kautta ei ole läheskään yhtä hauska kulkea kuin puistotietä.
— Ei olekaan, mutta väliin kyllästyy kävelemään samaa reittiä ja haluaa kokeilla uutta.
Polly ei sanonut sitä oikein luontevasti, ja Sydney vilkaisi häneen kysyessään:
— Onko teillä tapana kyllästyä vanhoihin ystäviinnekin, Polly-neiti?
— Ei usein, mutta…, siihen hän lopetti, sillä pelätessään näyttävänsä kiittämättömältä ja tylyltä hän melkein toivoi, ettei Sydney huomaisi äskeistä viittausta, vaikka se olikin sanottu tarkoituksellisesti.
Oli hetken ajan uhkaavan äänetöntä, kunnes Polly puhkesi kysymään:
— Mitä Fannylle kuuluu?
— Hän on häkellyttävä kuten aina. Tiedättekö, olen hiukan pettynyt, kun hän ei näytä kehittyvän edukseen vuosien mittaan, sanoi Sydney ikään kuin olisi ilahtunut uudesta puheenaiheesta.
— Ette ole koskaan nähnyt häntä parhaimmillaan. Hän vain yrittää häkellyttää ihmisiä kätkeäkseen todellisen minänsä. Mutta minä tunnen hänet ja vakuutan, että hän kehittyy koko ajan. Hän koettaa korjata virheensä, vaikkei tahdo myöntää sitä, ja hän hämmästyttää teidät vielä kerran hyvillä ominaisuuksillaan.
Polly puhui sydämellisesti, ja Sydney katsoi häntä aivan kuin olisi mieltynyt enemmän itse puolustajaan kuin esitettyyn puolustukseen.