— Olenpa totisesti hämmästynyt! Ja Fanny veti pitkään henkeään ihan kuin raskas taakka olisi pudonnut hänen harteiltaan. Sitten hän jatkoi muuttuneella äänellä:
— Mutta etkö sinä rakasta häntä, Polly?
— En.
— Onko se totta?
— On.
Kumpikaan heistä ei puhunut vähään aikaan, mutta toisen sydän löi iloisesti, ja hämärä peitti hyvin onnelliset kasvot.
— Luuletko, että hän pitää sinusta? kysyi Fanny hetken kuluttua. — En tahtoisi olla utelias, mutta olen ollut huomaavinani jotain sellaista.
— En osaa sanoa, mutta vaikka pitäisikin, hänen mieltymyksensä on vain ohimenevää ja hän pääsee siitä pian irti.
— Kerro nyt kaikki. Olen kauhean kiinnostunut ja tiedän, että jotain on tapahtunut. Kuulen sen äänestäsi, vaikka en näekään kasvojasi.
— Muistatko kun luettuamme erään Edgeworthin romaanin keskustelimme, olisiko estettävä ihailijaa ilmaisemasta tunteitaan, ellei rakastanut häntä.