— Minulla on kamalan paljon velkoja, joista ukko ei tiedä mitään.
— Voi, Tom, kuinka olet saattanut?
— Tiedän, että olen ollut mieletön tuhlari, ja olen hurjan pahoillani, mutta ei se paranna asiaa. Minun on tunnustettava syntini ukkoraiskalle ja siinä se kurjuus onkin.
Toisessa tilanteessa Polly olisi nauranut Tomin ilmeiden ja puhetyylin väliselle vastakohdalle, mutta tämä tuntui katuvan nyt niin vilpittömästi, että ukkoraiskakin kuulosti suorastaan liikuttavalta.
— Tietysti hän raivostuu. Mutta kyllä hän auttaa sinua. Fan on kertonut, että hän on aina auttanut.
— Sehän se pahinta onkin. Hän on maksanut velkojani jo niin monta kertaa, että sanoi viimeksi minun saavan selviytyä omin neuvoin, jos vielä kerran joutuisin kiipeliin, koska hänen kärsivällisyytensä ja kukkaronsa ei sietänyt enempää. Päätinkin ruveta oikein mallikelpoiseksi, mutta tässä sitä ollaan entistä pahemmassa liemessä. Viime lukukaudella en puhunut asioistani isälle, koska hän oli niin huolissaan noiden laivojen menetyksestä, ja nyt on kasaantunut velkoja ihan kirotusti.
— Mihin sinä sitten olet syytänyt niin paljon rahaa?
— Kun itsekään tietäisin!
— Etkö sitten mitenkään voi maksaa velkojasi?
— Millä minä maksan, kun ei ole penniäkään rahaa. Ei tässä auta muu kuin ruveta pelaamaan.