— Tule takaisin, Polly, hän sanoi punastuen ja marssi huoneesta sen näköisenä kuin olisi mennyt suoraan mestauslavalle. Tom parkaa oli näet aina opetettu pelkäämään isää, eikä hän ollut vieläkään vapautunut arastelustaan.
Polly istahti tuolille ja näytti sekä tyytyväiseltä että huolestuneelta. — Toivottavasti menettelin oikein, hän tuumi. — En haluaisi nähdä hänen pakoilevan velvollisuuttaan ja näyttävän pelkurilta. Hän ei kuitenkaan ole sitä maata; hän ei vain tullut ajatelleeksi millaiselta hänen käyttäytymisensä täytyi tuntua minusta. Enkä ihmettele yhtään, vaikka hän onkin peloissaan, sillä herra Shaw on varsin ankara poika paralle. Mitä ihmettä me tekisimme, jos Will joutuisi tällaiseen kiipeliin. Onneksi hän on niin köyhä, että hänen on pakko pysyä aisoissa. Ja siitä minä olenkin mielissäni!
Sitten hän istui hiljaa raolleen jääneen oven vieressä ja kuuli hallin poikki Tomin äänen. Polly toivoi sydämestään, ettei Tomilla olisi kovin tukalaa. Tämä tuntui kertovan asiansa yhtä päätä nopeasti ja kangertelematta. Sitten Polly kuuli herra Shaw'n matalan äänen, ja noiden muutamien sanojen johdosta Tom huudahti hämmästyneenä. Koska Polly ei voinut erottaa sanoja, hän ihmetteli huolestuneena, mitä miesten välillä mahtoi tapahtua. Tomin huudahdusta seurasi hiljaisuus, kunnes herra Shaw alkoi puhua, ja hän puhui vakavalla äänellä, joka niin täysin erosi siitä vihanpurkauksesta, jota Polly oli odottanut, että hän tuli entistä huolestuneemmaksi. Herra Shaw'lla oli tapana "läksyttää Tomia ensin ja antaa sitten anteeksi", kuten Maud sanoi. Hetken päästä Tom tuntui kiihkeästi kyselevän jotakin, ja hänelle vastattiin lyhyesti. Sitten tuli haudanhiljaista, ulkoa kuului vain kevätsateen hiljainen rapina. Äkkiä Polly kuuli liikettä ja Tomin sanovan:
— Anna minun kutsua Polly tänne! Ja Tom tuli Pollyn luo niin kalpeana ja kurjan näköisenä, että tämä oikein säikähti.
— Mene puhumaan hänelle. Minä en voi. Isä parka, olisinpa vain tiennyt! Pollyn kauhuksi Tom heittäytyi tuolille ja painoi päänsä pöytää vasten kuin ylivoimaisen iskun murtamana.
— Voi, Tom, mitä on tapahtunut? sanoi Polly rientäen tyrmistyneenä
Tomin luo.
Päätään nostamatta Tom vastasi tukahtuneesti:
— Vararikko. Olemme puilla paljailla, ja huomenna sen tietävät jo kaikki.
Polly jäi hetkeksi Tomin tuolin taa, sillä uutinen salpasi häneltä melkein hengen. Tuntui kuin olisi tullut maailmanloppu, sillä hänestä vararikko oli käsittämättömän hirveää.
— Ovatko asiat niin huonosti? hän kysyi hiljaa, kun ei voinut enää ääneti katsella Tomin epätoivoa.