— Sinähän tiedät jo. Minä kerroin hänelle, Polly, sanoi Fan heidän istuutuessaan vierekkäin; Maud puolestaan kipusi vuoteelle voidakseen hautautua tyynyihin, mikäli tarve vaati.
— Hauskaa, että otat asian noin järkevästi, kultaseni. Pelkäsin sinun masentuvan ihan kokonaan, sanoi Polly, joka nyt huomasi, että Fanin katse hänen ulkonaisesta tyyneydestään huolimatta oli kiihtynyt ja hänen poskensa hehkuivat kuumeisesti.
— Saat nähdä, että minä vielä valittelen ja vaikeroin. Ensin aivan lamaannuin uutisesta, mutta nyt se saattaa minut kiihdyksiin. Oikeastaan pitäisi surra kovasti isäparan takia, ja minä olen tosiaan murheissani. Tuntuu tietysti kauhean pahalta, mutta tavallaan kuitenkin olen iloinen, että kävi niin kuin kävi, sillä nyt minun on pakko unohtaa itseni ja ruveta tekemään jotain.
Fan katsoi maahan ja punastui puhuessaan, mutta Polly ymmärsi, miksi hän tahtoi unohtaa itsensä, ja kietoi kätensä Fanin ympäri niin hellän myötätuntoisesti, ettei Fan olisi voinut odottaa sellaista.
— Ehkeivät asiat ole niin huonolla tolalla kuin näyttää. Minä en paljon ymmärrä näistä asioista, mutta olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat tehneet vararikon ja elävät silti entiseen tapaan.
— Meille ei kylläkään käy niin. Isä aikoo luopua kaikesta, sillä hän ei halua että häntä voitaisiin syyttää mistään. Äiti ei menetä pientä omaisuuttaan, sillä se erotettiin hänelle. Äiti liikuttui siitä kovasti. Häntä kammottaa köyhyys vielä enemmän kuin minua, mutta silti hän pyysi isää ottamaan rahansa, jos se vain auttaisi. Isä oli iloinen tarjouksesta, mutta sanoi, ettei mikään saanut häntä ottamaan rahoja, sillä ne eivät auttaisi paljon, mutta riittäisivät varjelemaan äitiä pahimmalta puutteelta.
— Tiedätkö mitä isäsi aikoo nyt tehdä? kysyi Polly huolestuneena.
— Hän ei ole ehtinyt vielä suunnitella, mutta ainakin hän aikoo mahdollisimman pian ottaa haltuunsa isoäidille kuuluneen pikku talon, koska hänestä ei ole oikein, että vararikkoinen asuu näin laveasti.
— Minusta ei ole ikävää muuttaa, sillä minä pidän siitä pikku talosta. Siellä on puutarha ja semmoinen mukava huone, jossa on kolminurkkainen vaatekaappi, ja sitä minä olen aina halunnut itselleni. Jos siinä on kaikki, ei vararikko olekaan niin kauheaa, jutteli Maud, joka näki asiat valoisasti.
— Odotahan, lapsiparka, kun ei ole enää vaunuja eikä kauniita vaatteita eikä palvelijoita ja kaikesta on puutetta, niin jopas ääni muuttuu kellossa, sanoi Fan, jonka käsitykset vararikosta olivat perin synkät.