Fan hymähti, mutta vakavoitui pian. — Tämä muuttaa kaiken. Vanhat ystävät hylkäävät minut kuten mekin hylkäsimme Mertonit, kun heidän isänsä teki vararikon, ja nyt minun toiveeni on murskana.
— En usko sitä. Oikeat ystävät eivät hylkää sinua, ja nyt saat nähdä, ketkä ovat oikeita ystäviäsi. Tiedän ainakin yhden, joka on entistä ystävällisempi.
— Luuletko tosiaan, Polly? Ja Fanin silmät sumenivat äkkiä kyynelistä.
— Minä tiedän, ketä hän tarkoittaa. Itseään. Polly ei välitä, vaikka olemmekin köyhiä, sillä hän pitää kerjäläisistä.
— Sitäkö sinä tarkoititkin? Fan kysyi kiihkeästi.
— En, vaan paljon parempaa ja rakkaampaa ystävää kuin minä, vastasi Polly nipistäen Fania poskesta, joka lehahti punaiseksi. — Häntä et ikinä arvaa, Maud, älä koetakaan. Suunnittele sinä vain, miten sisustat hauskan kolminurkkaisen vaatekaappisi.
Kaappi täytti heti Maudin ajatukset, ja niin isot tytöt selvisivät Maudista. He alkoivat vakavasti keskustella äkillisestä muutoksesta, ja Polly hämmästyi sitä voimaa ja järkevyyttä, jota Fan osoitti. Polly oli vielä liian tietämätön rakkauden mahdista eikä aluksi tajunnut sen olevan syynä ystävänsä kärsivällisyyteen ja uljuuteen. Mutta hän iloitsi muutoksesta ja tunsi, että hänen ennustuksensa vielä kävisi toteen. Äkkiä Maud unohti uuden kaappinsa ja esitti varsin yllättävän kysymyksen:
— Saavatko vararikon tehneet miehet — Maud piti tästä uudesta sanasta — aina kohtauksen?
— Hyvänen aika, ei toki! Mistä sinä semmoista olet saanut päähäsi, huudahti Polly.
— Mutta herra Mertonhan sai, ja minä rupesin ajattelemaan, että ehkä isäkin tuolla alhaalla saa samanlaisen kohtauksen, ja minua alkoi pelottaa.