— Ei minusta ole mitään kerrottavaakaan.
— Eiköhän sentään. Mitä luulet ukon sanovan, kun te tytöt seurustelette kaiken maailman keikarien kanssa? Minä näin teidät.
— Minkä ukon? kysyi Polly yrittäen näyttää hyvin viattomalta.
— Pyh, tiedät kyllä, ketä tarkoitan, niin ettei sinun tarvitse leikkiä isoäitiä.
— Tom, ruvetaan hieromaan kauppoja, sanoi Fanny hätääntyneenä. — Ei ollut minun syyni, että Gus ja Frank olivat konsertissa, enkä minä voinut estää heitä puhuttelemasta minua. Yritän olla niin moitteeton kuin osaan, eikä isän tarvitsisi olla äkäinen; käyttäydyn monta vertaa paremmin kuin eräät toiset tytöt, vai mitä, Polly?
— Mistä kaupasta puhuit? huomautti Tom liikemiesmäisesti.
— Ellet nosta tästä melua etkä mene kertomaan sellaista mitä sinulla ei ollut oikeus kuunnella — on halpamaista harjoittaa salakuuntelua, saisit ihan hävetä —, niin autan sinua polkupyörän kerjäämisessä enkä sano poikkipuolista sanaa, kun äiti ja isoäiti pyytävät, ettei isä antaisi sinulle sitä.
— Autatko? Ja Tom pysähtyi punnitsemaan tarjouksen etuja.
— Autan kyllä — ja Pollykin auttaa, niinhän?
— Minä olisin mieluummin erilläni koko jutusta; mutta olen hiljaa enkä sano mitään.