— Jos hän ottaa asian siltä kannalta, se on ihan toista. Ehkä minun on parasta… raha olisi tosiaan tarpeen, on vain niin vaikeaa ottaa sitä vastaan.
— Sehän on pieni liiketoimi ystävysten kesken, vaihdetaan vain tarpeettomia tavaroita tarpeellisiin, sinun sijassasi minä en epäröisi.
— Katsotaan nyt, sanoi Fan, joka oli jo mielessään päättänyt seurata
Pollyn neuvoa.
— Jos minulla olisi yhtä paljon tavaraa kuin Fanilla, pitäisin huutokaupan ja ottaisin niistä niin paljon kuin saisin. Mikset sinä pidä? kysyi Maud ryhtyessään ratkomaan kolmatta hattua.
— Niin me teemmekin, vastasi Polly, nousi tuolille ja alkoi tarjota Fanin koko vaatevarastoa luulotelluille ystäville matkien niin hullunkurisesti oletettuja huutajia, että huone kajahteli naurusta.
— Nyt saa nauru riittää. Ja työhön käsiksi, sanoi Polly laskeutuen tuolilta hengästyneenä, mutta leikkiin tyytyväisenä.
— Nämä valkoiset musliini- ja silkkipuvut säilyvät vuosikausia, joten ne pannaan talteen vastaisen varalle. Siten pääset ostamasta uutta ja voit milloin tahansa ottaa varastostasi mitä kaipaat. Sillä tavoin äitikin teki. Rikkaat ihmiset lähettelivät meille vaatteita, ja mitä emme juuri silloin tarvinneet, äiti pani talteen.
— Antoiko äitisi teidän pukeutua niihin hienouksiin, joita saitte? tiedusteli Maud.
— Ei. Hänen mielestään köyhien papintyttärien ei sopinut koreilla toisten hepenillä, siksi hän teki niin kuin minä nyt: pani talteen sellaista, josta myöhemmin saattoi ommella käypiä vaatteita ja antoi meidän leikkiä rihkamalla, silkkihatuilla ja nuhraantuneilla rimsuhameilla. Kuinka hauskaa me pidimmekään isossa ullakkohuoneessa! Muistan kuinka kerrankin leikimme siellä tanssiaisia ja pukeuduimme kaikki hyvin hienoiksi, pojatkin. Uudet naapurit tulivat käymään ja halusivat nähdä meidät, koska olivat kuulleet meidän olevan mallilapsia.
— Äiti huusi meitä, mutta olimme marssineet puutarhaan tanssiaisten loputtua ja olimme paraikaa olevinamme konsertissa, istuimme kaalinkerillä, jotka olivat muka hienoja satiinipäällysteisiä istuimia, emmekä kuulleet kutsua. Ja juuri kun vieraat tekivät lähtöä, kova mekastus pysäytti heidät portaille. Talon ympäri porhalsi Ned täydessä juhlapuvussaan ja työntää jyryytti Kittyä rattaissa, samalla kun Jimmy, Will ja minä juoksimme kirkuen perässä ja näytimme varmaan vajaamielisiltä. Leikimme näet, että lady Fitz-Perkins oli pyörtynyt ja häntä vietiin tiedottomana vaunuissa kotiin. Luulimme äidin tikahtuvan nauruun, ja arvaatte kai, kuinka mainion käsityksen vieraat saivat mallilapsista.