Pappilan lasten leikit huvittivat Maudia niin, että hän istahti varomattomasti avoimen vaatekirstun laidalle, ja nauraessaan ihan kaksin kerroin hän pudota humpsahti kirstuun. Oli täysi työ saada häntä asettumaan.
— Maalaisilla on paljon hauskempaa kuin meillä. On ihan väärin, etten minä ole ikinä saanut ajella rattaissa enkä istua kaalinkerällä, hän sanoi loukkaantuneen näköisenä. — Eikä sinun tarvitse säästää minulle vanhoja silkkipukujasi. En aio ruveta isona hienoksi kaupunkilaiseksi. Minusta tulee maanviljelijän vaimo, minä kirnuan voita ja teen juustoa ja saan kymmenen lasta ja ruokin sikoja, hän selitti innoissaan.
— Sitä en epäile lainkaan, kunhan vain löytäisit jostakin sen maanviljelijän, sanoi Fanny.
— Minä otan Willin. Kysyinkin jo häneltä, ja hän sanoi "hyvä on". Sunnuntaina hän saarnaa ja arkipäivinä viljelee maata. Ihan totta. Ei siinä mitään nauramista, olemme sopineet jo kaikesta, sanoi Maud arvokkaasti koetellen vanhaa valkoista hattua ja miettien, sopiko maanviljelijänvaimon käyttää strutsinsulkia hatussa kirkkoon mennessään.
— Siunattu viattomuus! Ollapa vielä lapsi, jotta voisi sanoa mitä ajattelee, mutisi Fan.
— Minä olisin halunnut nähdä Willin ilmeen, kun Maud kosi häntä, vastasi Polly nyökäyttäen.
— Kuuluuko eräästä henkilöstä mitään uutta? kuiskasi Fan ja oli tarkastelevinaan hihaa.
— Yhä etelässä. Ei ole varmaankaan kuullut viimeisiä uutisia, se selittää syyn poissaoloon, vastasi Polly.
— Sir Filip taisi saada kovemman kolauksen kuin luultiinkaan, sanoi
Fan.
— Tuskinpa vain; aika parantaa sentapaiset haavat hämmästyttävän nopeasti.