— Kunpa parantaisi!
— Kenestä Filipistä te puhutte? kysyi Maud korviaan höristäen.
— Eräästä Elisabetin aikaisesta kuuluisuudesta, vastasi Fan Pollyyn vilkaisten.
— Vai niin! Maud näytti tyytyväiseltä, mutta tällä nokkelalla tyttölapsella oli silti omat epäluulonsa.
— Näissä vaatteissa on hirveästi työtä ennen kuin ne ovat kunnossa, ja minä vihaan ompelemista, sanoi Fan kääntääkseen Maudin ajatukset toisaalle.
— Jenny ja minä autamme sinua. Me niin kuin Bellekin olemme velallisiasi, ja pyydämme vain tällä tavoin korvata ystävyydenosoituksesi. Siunaukset kuten kirouksetkin palaavat näet antajalleen, Fan.
— Edelliset saan kyllä takaisin moninkertaisina, vastasi Fan ilmeisen hyvillään ystäviensä hyvästä muistista.
— Hyvät työt kasvavat aina hyvän koron. Ratko nyt tuo puku Jennylle, ja minä pyöräytän sinulle hatun tuokiossa, sanoi Polly auttamishalua uhkuen, koska tiesi Fanin olleen viime aikoina monella tavoin lujilla.
— Hattuun pitäisi saada jotain sellaista, joka sopii pukuun ja sen siniseen vuoriin, sanoi Fan tuodessaan esille nauhavarastoaan.
— Mitä ikinä vain haluat, kultaseni. Minä innostun aina kun rupean luomaan hattua. Kas tässä, voisiko olla enää kauniimpaa, huudahti Polly ja upotti kätensä silkkikasaan, jota Fan penkoi haluttomana. — Tämä hopeanharmaa palanen on juuri mitä tarvitsenkin, ja se riittää mainiosti aivan hurmaavaan hattuun, ja sitten nuo lemmikit, ne ovat sekä kauniita että tarkoitukseen erittäin sopivia. Polly vilkaisi Faniin ilkikurisesti.