— Hiljaa, senkin ilkimys! sanoi Fan.
— Hattu on ajoissa valmis, samoin puku. Laittaudu vain niin kauniiksi kuin suinkin ja ota vastaan siunaukseni, jatkoi Polly huomatessaan, että Fan piti hänen kiusoittelustaan.
— Ajoissa mihin? uteli Maud.
— Sinun häihisi, kultaseni, vastasi Fan lempeästi, sillä Pollyn vihjailu oli ollut hänestä erittäin mieluista.
Maud tirskahti epäilevästi ihmetellen mielessään, miksi isojen tyttöjen täytyi aina olla niin kauhean salaperäisiä asioistaan.
— Tästä silkistä johtuu mieleeni Kittyn viimekesäinen saavutus. Rouva Davenport oli lähettänyt meille keväällä paketin, jossa oli pienikokoinen ruudukas silkkipuku. Äiti lupasi sen Kittylle, ja minä pesin puvun huolellisesti, mutta vaikka me kuinka kääntelimme ja vääntelimme sitä, emme saaneet kokoon toista hihaa. Minä luovuin jo koko työstä, mutta Kitty jatkoi ja ompeli yhteen jok'ikisen jäljelle jääneen tilkun niin näppärästi, että sai niistä puuttuvan hihanpuoliskon, jonka hän pani alaosaksi, eikä kukaan huomannut sitä. Montako palasta luulet hänen tarvinneen siihen, Maud?
— Viisikymmentä, kuului viisas vastaus.
— Ei sentään, kymmenen vain, mutta oli sitä siinäkin nelitoistavuotiaalle ompelijalle. Olisitpa kuullut sen pikku taikurin naureskelevan hihaansa, kun toiset ihailivat pukua, sillä hän käytti sitä koko kesän ja oli siinä sievä kuin kukkanen.
— Taidammekin hankkia talon läheltä kotiasi, jotta tutustuisin Kittyyn, sanoi Maud, sillä häntä kiinnosti kovasti tyttö, joka oli niin etevä paikkaamaan.
— No, nyt pukukatselmus on pidetty, ja olen kauhean kiitollinen, kun autoit minua vaatepulmissani. Toivottavasti minunkin käteni ovat ennen pitkää yhtä taitavat kuin sinun, sanoi Fan kiitollisena, kun yksinkertainen hattu oli valmis ja kaikista korjauksista sovittu.