— Haluaisin vain tietää, elikö Elisabetin aikana joku sir Filip.
— Tarkoitatko sir Filip Sydneytä. Kyllä hän eli silloin ja hieno mies hän olikin.
— Ahaa! Arvasinhan minä, etteivät tytöt häntä tarkoittaneet, huudahti Maud heilauttaen kättään, niin että sitruuna lensi pitkän matkan päähän.
— Mitä sinä nyt haudot mielessäsi, senkin kielikello?
— En voi oikein kertoa sinulle mitä Polly ja Fan juttelivat, sillä en muista enää kaikkea. Mutta ainakin he keskustelivat jostain hirmuisen salaperäisestä olennosta, ja kun kysyin kenestä he puhuivat, Fan sanoi "sir Filipistä". Pyh! Hän erehtyi jos kuvitteli minun uskovan! Näin heidän naureskelevan ja sitten he punastuivat ja tönivät toisiaan, ja silloin tiesin etteivät he puhuneet kenestäkään Elisabetin aikuisesta miehestä, sanoi Maud nostaen nykerönenänsä niin korkealle kuin suinkin sai.
— Kas, mitä tulitkaan paljastaneeksi. Mutta minä olin jo sen arvannut. Tytöt eivät halunneet kertoa sinulle salaisuuksiaan, mutta sinäpä olitkin niin tarkka tyttö, että keksit ne helposti, vai mitä? sanoi Tom niin kiinnostuneen näköisenä, ettei Maud voinut olla kertomatta mitä tiesi.
— No niin. Sinun ei oikeastaan ole sopivaa tietää asiasta, mutta minä olen nyt jo niin vanha, että minulle voisi kyllä puhua kaikesta. Ja tytöt saisivat punnita paremmin sanojaan, sillä minä en ole samanlainen kana kuin Blanche. Olisitpa vain kuullut miten he jaarittelivat. Olen ihan varma, että he puhuivat jotain hauskaa herra Sydneystä, sillä he näyttivät niin tyytyväisiltä kuiskaillessaan ja hihittäessään vuoteella silloin kuin minä ratkoin hattuja ja he luulivat, etten minä kuunnellut.
— Kumpi näytti tyytyväisemmältä? kysyi Tom kuumavesisäiliötä tutkiskellen.
— Ehkä Polly. Hän ainakin jutteli enemmän ja oli koko ajan iloisen näköinen. Fanny naureskeli aika lailla, mutta minä luulen, että Polly on enemmän rakastunut, vastasi Maud hetken mietittyään.
— Hiljaa nyt, Polly tulee! Ja Tom alkoi pumputa vettä säiliöön aivan kuin talo olisi ollut tulessa.