Vihdoin saapui toukokuu päivänpaisteineen, ja se virkisti Polly paran nääntynyttä sydäntä. Fan tuli käymään eräänä päivänä ja näytti tuovan niin iloisia uutisia, että tuskin tiesi miten kertoa ne.
— Valmistaudu nyt kuulemaan. Joku on kihloissa! hän sanoi niin juhlallisesti, että Polly kohotti kätensä aivan kuin torjuakseen odottamatonta iskua. — Älä nyt sentään, kultaseni, näytä tuollaiselta. Ei Tom, vaan minä.
Mikä riemu siitä syntyikään! Sen jälkeen seurasi luottamuksellinen keskustelu, jota höystettiin kyynelillä, suudelmilla, naurulla ja huokauksilla.
— Voi, Polly! Vaikka minä odotin ja toivoin jo niin kauan aikaa, en sittenkään voinut uskoa todeksi, kun se tapahtui, enkä edes ansaitse tällaista onnea. Mutta minä yritän tulla sen arvoiseksi, sillä nyt kun tiedän, että hän rakastaa minua, kaikki tuntuu mahdolliselta, sanoi Fan näyttäen ensimmäistä kertaa elämässään todella kauniilta.
— Onnen tyttö! huokaisi Polly, hymyili sitten ja lisäsi: — Minun mielestäni sinä ansaitset onnesi, sillä olet vilpittömästi yrittänyt olla sen arvoinen.
— Sen vuoksi hän sanoi rakastuneensakin minuun, vastasi Fanny. Viime vuonna hän oli kuulemma ollut minuun hyvin tyytymätön. Mutta sinä olit puolustanut minua. Ja vaikkei hän silloin kiinnittänyt siihen huomiota, hän näki myöhemmin, sinut jo menetettyään, että olit sittenkin ollut oikeassa. Koko talven hän tarkkaili minua ja oppi päivä päivältä arvostamaan ja rakastamaan minua yhä enemmän. Voi, Polly, kun hän sanoi sen, en tiennyt kuinka olisin ollut, sillä yrityksistäni huolimatta olen jatkuvasti kovin avuton, heikko ja tyhmä.
— Et ainakaan meidän mielestämme. Ja sinusta hän saa juuri sellaisen vaimon kuin tarvitseekin.
— Olen sinulle ikuisesti kiitollinen, ettet itse pitänyt häntä, sanoi Fan nauraen taas yhtä iloisesti kuin ennen vanhaan.
— Minä olin hänelle vain pieni syrjähyppy. Kyllä hän toista ajatteli koko ajan. Sinun valkoinen viittasi ja oma typerä käyttäytymiseni silloin oopperassa ne vain hänet sokaisivat, sanoi Polly, josta tuntui kuin sen illan tapahtumat olisivat sattuneet joskus parikymmentä vuotta sitten, jolloin hän oli vielä ajattelematon nuori tyttö, sievistä hatuista kiinnostunut ja täynnä lapsellisia kujeita.
— Minä en aio kertoa tästä Tomille sanaakaan, vaan säästän sen hänelle yllätykseksi. Hän tulee ensi viikolla, ja silloin me kyllä selvitämme kaikki suuret salaisuudet, sanoi Fan.