— Saa nähdä, sanoi Polly sydän läpättäen ja taas rauhoittuen, sillä tässä asiassa hän ei voinut muuta kuin toivoa ja ommella kiireesti Willille uusia paitoja.
19
TOMIN MENESTYS
Aika-ajoin, etenkin kevään lähetessä, valtaa ihmiset naimisiinmenon kuume, joka tyrehdyttää seuraelämän, harventaa nuorten miesten rivit ja jättää äidit itkemään kauneimpia tyttäriään. Tänä keväänä tuo kulkutauti puhkesi Shaw'n perhepiirissä ja aiheutti vanhemmille melkoista päänvaivaa, koska tapaus seurasi toistaan pelottavan nopeasti. Ensimmäiseksi sen kynsiin joutui siis Fan, joka ehti onnellisesti sivuuttaa käännekohdan, ennen kuin Tom saapui lisäämään uhrien lukua.
Fan oli aika paljon ulkona Arthurinsa kanssa, sillä tämän mielestä liikunta oli välttämätön toipilaille. Polly kävi joka päivä tervehtimässä rouva Shaw'ta, joka tunsi itsensä yksinäiseksi, vaikka muuten olikin huomattavasti virkistynyt, sillä tyttären kihlauksella oli ollut paljon edullisempi vaikutus hänen terveyteensä kuin niillä vahvistavilla lääkkeillä, joita hän yleensä nautti.
Kun Polly kolme päivää Fanin riemukkaan vierailun jälkeen pistäytyi Shaw'lla, Maud säikäytti hänet jo ovella rynnätessään alas portaita ja melkein hukuttaessaan hänet sanatulvaansa.
— Hän tulikin aikaisemmin kuin oli määrä, hän halusi yllättää meidät! Nyt hän on äidin huoneessa ja oli juuri äsken kysymässä miten sinä jaksat, kun kuulin sinun askelesi. Sinun täytyy heti paikalla tulla ylös. Hän on ihan hassun näköinen viiksineen, mutta hirmuisen iso ja komea ja päivettynyt, ja hän nosti minut korkealle ilmaan suudellessaan. Anna hatun olla, en malta enää odottaa.
Ja tartuttuaan Pollyyn Maud raahasi häntä perässään kuin kovaääninen pikku hinaaja valloitettua laivaa.
— Mitä pikemmin se on ohi, sen parempi, oli ainoa mitä Polly ennätti ajatella, ennen kuin Maud kiskoi hänet huoneeseen ja huusi voitonriemuisesti:
— Siinä hän on! Eikö hän olekin komea?