Hetken ajan Pollyn silmissä tanssi, hän tunsi lämpimän käden puristuksen ja karhea ääni sanoi sydämellisesti:
— Miten voit, Polly? Sitten hän vaipui rouva Shaw'n lähettyvillä olevalle tuolille toivoen, että oli vastannut järjellisesti, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan mitä hän sanoi.
Pian hän tointui ja uskalsi katsahtaa Tomiin Maudin jatkaessa laverteluaan. Hän huomasi ilokseen, että istui selkä valoon päin ja Tom päinvastoin. Tämä tuntui täyttävän pienen huoneen kokonaan, ei siksi että olisi kasvanut pituutta paljonkaan, mutta hän oli tullut hartiakkaammaksi ja hänestä huokui iloista reippautta ja huolettomuutta kertoen toimeliaasta ulkoilmaelämästä rehtien ihmisten parissa, jotka arvelematta tarttuivat käsiksi minkälaiseen työhön hyvänsä. Käytännöllinen matkapuku, lujatekoiset saappaat, ruskettuneet kasvot ja miehekäs parta muuttivat hänet niin tyystin, että keikarimaisesta Tom Shaw'sta tuskin näkyi jälkeäkään tässä reippaassa nuoressa miehessä, joka seisoi toinen jalka tuolilla ja keskusteli isänsä kanssa liikeasioista niin järkevästi, että vanha herra kuunteli häntä ilahtuneena. Polly piti tavattomasti tästä muutoksesta, ja hän kuunteli lännen liikeasioita yhtä hartaasti kuin kiehtovinta rakkaustarinaa, sillä jutellessaan Tom katseli häntä, nyökkäsi päätään ja hymyili joskus niin, että Polly hetkeksi unohti Maria Baileyn ja oli kuin seitsemännessä taivaassa.
Tuokion kuluttua Fan pyrähti huoneeseen ja ilmoitti Tomille suuren uutisensa, joka täysin jätti varjoon Tomin järjestämän yllätyksen. Hän ei näet lainkaan tiennyt mitä kotona oli tapahtunut, sillä Fan oli ajatellut: "Ellei Tom halua kertoa salaisuuksiaan, en minäkään kerro omiani." Niinpä hän oli vain silloin tällöin maininnut, että Sydney oli taas käväissyt ja ollut hyvin ystävällinen. Kuultuaan nyt kihlauksesta Tom oli vähän aikaa niin typertyneen näköinen, että Fan jo pelkäsi, ettei hän pitänyt siitä. Mutta kun ensi hämmästys oli haihtunut, Tom onnitteli niin vilpittömän tyytyväisenä, että Fanny oli sekä liikuttunut että imarreltu.
— Ja mitä sinä sitten ajattelet kihlauksesta? kysyi Tom ja meni
Pollyn luo, joka istui rouva Shaw'n vieressä vuodeuudinten varjossa.
— Olen siitä tavattoman iloinen, vastasi Polly niin sydämellisesti, ettei Tom voinut epäillä hänen vilpittömyyttään.
— Hauska kuulla. Toivottavasti olet yhtä iloinen eräästä toisesta kihlauksesta, joka pian julkaistaan. Ja merkitsevästi naurahtaen Tom veti Sydneyn loukkoonsa jättäen tytöt sähköttämään toisilleen kamalaa sanomaa:
— Se on Maria Bailey.
Polly ei käsittänyt, kuinka hän yleensä pystyi läpäisemään sen illan. Kuitenkaan ei piinaa kestänyt kauan, sillä jo kahdeksan aikaan hän pujahti huoneesta aikoen yksin kiiruhtaa kotiin vaivaamatta ketään saattamaan. Mutta siinä hän ei onnistunut, sillä kun hän seisoi ruokailuhuoneen uunin edessä lämmittelemässä kalossejaan ja mietti, oliko Maria Baileylla pienet jalat ja mahtoiko Tom auttaa kalosseja hänen jalkaansa, päällyskengät riistettiin hänen kädestään ja Tomin ääni sanoi nuhtelevasti:
— Aioitko todellakin juosta tiehesi antamatta minun saattaa?