— Kiitos, herra Shaw, sanoi Polly ja nyökkäsi Tomille, joka sähkötti takaisin 'mainiota' ja kävi päivällisen kimppuun kuin nuori susi.
— Sinä veijari! Vai alat sinä mielistellä Tomia! kuiskasi Fan ystävälleen huvittuneen näköisenä.
— Mitä! Polly oli niin hämmästynyt ja harmissaan, että Fan häpesi itseään ja vaihtoi keskustelunaihetta huomauttaen äidilleen, että tarvitsi uudet käsineet.
Polly oli sen jälkeen vähäpuheinen, ja kun päivällinen oli syöty, hän lähti huoneesta miettiäkseen rauhassa äskeistä keskustelua. Ennen kuin hän oli ennättänyt portaiden puoliväliinkään, hän näki Tomin tulevan perässään ja istuutui heti piilottaakseen jalkansa. Tom nauroi ja sanoi istahtaessaan kaidepuulle:
— Ole huoleti, en minä nyt kaappaise. Halusin vain sanoa, että jos lähdet huomennakin ulos, niin mennään laskemaan taas kunnolla mäkeä.
— Ei, sanoi Polly, minä en voi tulla.
— Miksi et? Oletko suuttunut! Enhän minä kertonut, sanoi Tom hämmästyen Pollyn muuttunutta käytöstä.
— Et kertonutkaan, sinä pidit kiltisti sanasi ja puolustit minua.
Enkä minä ole suuttunut. En vain aio tulla enää laskemaan mäkeä.
Äitisi ei pidä siitä.
— Et sinä siitä syystä. Minä kyllä tiedän. Sinähän nyökäytit pöydässä päätäsi merkiksi että tulet. Mikset nyt sitten enää?
— En sano, minä en vain tule, kuului Pollyn päättäväinen vastaus.