— Kultaseni, minä kyllä ottaisin pikku sydänystävän, sehän on vain somaa, vastasi rouva Shaw. Ja pian Maud ilmoittikin olevansa kihloissa 'Fjeddyn' kanssa, koska 'Hajjy' läimäytti häntä, kun hän ehdotti naimisiin menoa.
Polly nauroi ensin muiden mukana, mutta ajatellessaan perästäpäin mitä hänen äitinsä olisi mahtanut sanoa, jos pikku Kitty olisi esittänyt saman kysymyksen, asia ei tuntunutkaan hänestä enää huvittavalta vaan naurettavalta ja luonnottomalta. Samanlaiselta tuntui nyt Fanin vihjailu Tomista. Ja kun hänen ensimmäinen kiukkunsa oli ohi, hän päätti luopua mäenlaskusta ja muustakin mieluummin kuin ryhtyä hassuttelemaan Tomin kanssa, joka laiminlyödyn kasvatuksensa takia tiesi yhtä vähän tämän uuden koululaishuvittelun viehätyksestä kuin Polly.
Polly koetti nyt lohduttautua hyppimällä nuoraa takapihalla ja leikkimällä piilosta Maudin kanssa kuivaushuoneessa ja opettamalla tälle uusia leikkejä, jotka tuntuivat huvittavan pikku neitiä. Fan tuli joskus perehdyttämään heitä uusiin tanssiaskeliin ja innostui useammin kuin kerran seuraleikkeihin, joissa hän oli melko nokkela. Mutta Tom kohotti Pollylle halveksivasti hartioitaan ja osoitti, ettei hän pitänyt tätä 'pennin arvoisena'.
Pollylla oli myös vaatehuolia. Sanomattakin hän tiesi pukujensa olevan hyvin yksinkertaisia ja toivoi joskus, että hänen sininen ja hiirenharmaa leninkinsä olisivat olleet vähän koristellumpia, että vyönauhassa olisi ollut isommat ruusukkeet ja pikku kauluksissa enemmän pitsejä. Hän haaveili kaulakorusta ja ajatteli vakavasti ensimmäistä kertaa elämässään ruveta pitämään kauniita kiharoitaan nutturalla ja panna 'täytettä' tukkaansa. Hän salasi kuitenkin tyytymättömyytensä syyt kysyessään äidiltään, saisiko korjauttaa parhaan pukunsa samanlaiseksi kuin Fannyn puku. Hän sai kirjeeseensä tällaisen vastauksen:
"Ei, rakas lapsi; pukusi on mukava ja hyvä sellaisenaan ja sen entinen kuosi paras. En tahtoisi, että minun Pollystani pidetään hänen pukunsa, vaan hänen itsensä takia, niin että käytä sinä vain niitä yksinkertaisia vaatteita, jotka äitisi niin suurella ilolla ompeli sinulle, ja unohda haaveet pönkkähameesta. Pieninkin meistä voi tehdä hyvää tässä isossa maailmassa, ja ehkä pikku tyttöni esimerkki voi osoittaa toisille, että tyytyväinen mieli ja iloiset kasvot kaunistavat enemmän kuin pariisilaismuoti. Toivoit kaulakorua, kultaseni, joten lähetän sinulle sen, jonka sain äidiltäni vuosia sitten. Siinä on toisella puolen isän, toisella puolen minun kuvani, ja kun olet jostakin huolissasi, katso silloin taikakaluasi; luulenpa että päivä taas paistaa silloin."
Ja tietysti paistoikin, sillä pieneen siroon koteloon, jota Polly piti pukunsa sisäpuolella ja suuteli hellästi illoin ja aamuin, oli kätketty taioista paras. Ajatus siitä, että hän vähäpätöisyydestään huolimatta voi tehdä jotain hyvää, sai hänet varomaan sanojaan ja tekojaan ja olemaan tyytyväinen ja iloinen, niin että hän unohti pukunsa ja sai toisetkin unohtamaan. Hän ei tiennyt, että hänen sileä pukunsa oli kaunis juuri vanhanaikaisessa yksinkertaisuudessaan ja että itsetiedoton viehkeys somisti sen pientä kantajaa. Yhteen kiusaukseen Polly oli jo langennut ennen äidin kirjeen saapumista ja hän katui sitä katkerasti.
— Polly, saanhan minä sanoa sinua Marieksi, sanoi Fan kerran heidän ollessaan ostoksilla.
— Voit sanoa Maryksi jos haluat, mutta minä en tahdo mitään ie-päätettä nimeeni. Minua sanotaan Pollyksi kotona ja siitä nimestä minä pidän, mutta Marie on minusta ranskalaista hienostelua.
— Minä kirjoitan aina omaan nimeeni ie-päätteen kuten toisetkin tytöt.
— Minusta kaikki nuo Nettiet, Nelliet, Hattiet ja Salliet panevat pään pyörälle. Miltä nyt Polliekin näyttäisi kirjoitettuna!