— Minä pidän latinasta ja opin sitä aika paljon lukiessani Jimmyn kanssa. Voisin ehkä auttaa sinua hiukan, sanoi Polly Tomin pyyhkiessä hikeä kasvoiltaan ja virkistäytyessä pähkinöillä.
— Sinäkö? Pyh! Tyttöjen latinalla ei pitkälle potkita, oli nyreä vastaus.
Mutta Polly oli nyt jo tottunut Tomiin eikä säikähtänyt vähästä, vaan rupesi tarkastelemaan töhryistä sivua, johon Tom oli takertunut. Hän luki sen niin sujuvasti, että nuori herra herkesi hämmästyneenä maiskuttamasta ja katseli häntä kunnioittavasti, ja Pollyn lopetettua lukemisensa Tom sanoi epäluuloisesti:
— Ovela temppu, opettelit lukemaan sen etukäteen. Mutta et sinä minua niin vähällä hämää, neitiseni. Käännäpäs kymmenkunta lehteä ja koeta uudelleen.
Polly totteli ja luki entistä paremmin sekä sanoi nauraen:
— Minä olen lukenut koko kirjan läpi, et sinä saa minua kiinni.
— Miten sinä tulit lukeneeksi niin paljon? kysyi Tom täysin ymmällään.
— Luin Jimmyn kanssa, sillä isä antoi meidän lukea yhdessä kaikki läksyt. Se oli hauskaa ja me opimme nopeasti!
— Kerro Jimmystä. Hänhän on veljesi?
— Oli, mutta hän on kuollut. Kerron hänestä joskus toiste. Sinun pitäisi lukea nyt, minä voin ehkä auttaa sinua, sanoi Polly ja hänen huulensa värähtivät niukan.