— En ihmettelisi vaikka voisitkin. Ja Tom levitti heidän välilleen kirjan vakavan ja tärkeän näköisenä, sillä hän tunsi Pollyn olevan etevämpi ja se velvoitti häntä yrittämään parastaan sukupuolensa kunnian vuoksi. Hän kävi tarmokkaasti läksyyn käsiksi ja voitti pian vaikeudet Pollyn auttaessa silloin tällöin. Ja näin he jatkoivat hyvää kyytiä, kunnes eteen tuli muutama ulkoaopittava kieliopin sääntö. Polly oli unohtanut ne, joten he koettivat yhdessä painaa niitä mieleensä Tomin huojutellessa ruumistaan kädet taskussa ja kiireesti mutisten, Pollyn kierrellessä otsakiharaa sormensa ympäri ja papattaessa seinään tuijotellen.
— Selvä! hihkaisi Tom.
— Selvä! toisti Polly ja sitten he kuulustelivat toisiaan, kunnes molemmat osasivat säännön virheettömästi.
— Sehän meni oikein mukavasti, sanoi Tom heittäen tyytyväisenä kirjan luotaan.
— Nyt käydään käsiksi algebraan, neitiseni. Siitä minä pidän yhtä paljon kuin vihaan latinaa.
Polly hyväksyi haasteen ja tunnusti pian Tomin voittajaksi. Tom pääsi taas tasapainoon, mutta ei ylpeillyt silti taidostaan, vaan neuvoi Pollya niin isällisen kärsivällisesti, että tämän silmät rupesivat tuikkimaan pidätetystä naurusta. Ja kun Tom selitellessään tärkeänä matki tietämättään opettajaansa, Dominie Deanea, Pollyn oli vaikea olla purskahtamatta nauruun.
— Voin opettaa sinua toistekin, milloin vain haluat, ilmoitti Tom jalomielisesti ja heitti algebran latinan lukukirjan seuraksi.
— Sitten tulen joka ilta. Minusta tämä on hauskaa, tänne tultuani en ole opiskellutkaan tipan tippaa. Yritä sinä saada minut pitämään algebrasta, niin minä opetan sinua pitämään latinasta. Tahdotkos?
— Kyllä minä siitä pitäisinkin, jos vain joku neuvoisi minua. Deanen ukko pitää sellaista höykkyä, ettei häneltä ennätä mitään kysyä silloin kun läksyä valmistellaan.
— Kysy isältäsi, hän kyllä tietää.