Tom sai seuraavana päivänä polkupyöränsä, antoi sille nimeksi Musta Auster "Regillus-järven taistelun" mukaan ja koki heti kovia, kun alkoi ratsastaa uudella sotaoriillaan.
— Tule katsomaan kun minä ajan, kuiskasi Tom Pollyle, kun oli kolme päivää harjoitellut kadulla opeteltuaan sitä ennen ajamaan urheiluradalla.
Polly ja Maud lähtivät mielellään ja seurasivat silmä kovana hänen ponnistuksiaan, kunnes hän keikahti niin pahasti, että pyöräily oli vähällä katketa häneltä lopuksi ikää.
— Hei vain! Nyt Auster tulee! huusi Tom huristaessaan pitkää jyrkkää katua puiston laidassa.
Tytöt väistyivät ja Tom suhahti ohi viuhtoen niin mielettömästi käsiään ja jalkojaan, että koko vehje näytti karanneelta höyrykoneelta. Se olisikin ollut riemukasta menoa, ellei iso koira olisi äkkiä syöksynyt esiin eräästä portista ja heittänyt koko komeuden katuojaan. Polly nauroi ja juoksi katsomaan mylläkkää: Tom makasi selällään pitkin pituuttaan, polkupyörä päällään ja vieressä iso koira hurjasti haukkuen. Mutta nähdessään Tomin kasvot Polly säikähti, sillä väri oli paennut niistä tyystin, hänen silmänsä näyttivät oudoilta ja otsassa olevasta isosta haavasta alkoi tihkua verta. Koiran isäntä huomasi myös sen ja nosti pojan maasta. Mutta Tom ei pysynyt pystyssä, vaan nyykähti istumaan jalkakäytävän reunalle. Polly piteli nenäliinaa hänen otsallaan ja kysyi hätääntyneenä, oliko hän kaatunut kuoliaaksi.
— Älkää säikäyttäkö äitiä! Ei minulla ole hätää. Minähän kaaduin vain nurinniskoin, hän sanoi vähän ajan perästä silmäillen maassa makaavaa polkupyörää, jonka särkymisestä hän oli enemmän huolissaan kuin omasta tilastaan.
— Arvasin kyllä, että satutat itsesi tuolla kauhealla kapineella. Anna sen nyt olla ja tule kotiin, sillä päästäsi vuotaa verta aivan kamalasti ja kaikki katselevat meitä, kuiskasi Polly koettaen sitoa pahannäköistä haavaa pienellä nenäliinallaan.
— Lähdetään sitten. Hurja miten kummalliselta pääni tuntuu! Auta minua vähän. Ja lakkaa sinä ulvomasta, Maud, ja tule kotiin! Sinä tuot pyörän, Pat, minä maksan kyllä. Tom nousi hitaasti pystyyn ja Pollyn olkapäähän nojautuen jakeli käskyjään; ja sitten kulkue lähti liikkeelle. Ensimmäisenä iso koira vähän väliä haukahdellen, sitten lupsakka irlantilainen kiroten 'hyrrä-peijakasta', joksi hän halveksivasti nimitti Tomin jumaloimaa polkupyörää, seuraavana haavoittunut sankari uskollisen Pollyn tukemana ja joukon jatkona itkevä Maud, joka kantoi Tomin lakkia.
Pahaksi onneksi rouva Shaw oli isoäidin kanssa ajelulla ja Fanny kylässä, joten Tom saattoi turvautua vain Pollyyn, sillä sisäkkö pyörtyi heti nähtyään verta ja kamarineiti meni hälinässä täysin pyörälle päästään. Haava oli paha ja ommeltava heti kiinni, sanoi lääkäri saavuttuaan.
— Jonkun täytyy pidellä hänen päätään, hän lisäsi pantuaan rihman omituisen neulan silmään.