— Etkö kertoisi hänestä? Sinähän lupasit joskus kertoa. Mutta älä sitten ellet halua, sanoi Tom osaaottavasti ääntään hiljentäen.
— Puhun mielelläni hänestä, mutta ei ole paljon kertomista, aloitti Polly kiitollisena Tomin osanotosta. — Kun olen täällä sinun luonasi, tulevat mieleeni ne ajat, jolloin istuin hänen sairasvuoteensa vieressä. Meillä oli aina hurjan hauskaa.
— Hän oli varmaan hyvin kiltti?
— Ei erityisemmin. Mutta hän yritti olla, ja äiti sanoo, että sillä on jo puolet voitettu. Me aina väsyimme kesken, mutta teimme taas uusia päätöksiä ja yritimme lujasti pitää ne. Minä en tainnut päästä kovin pitkälle, mutta Jimmy pääsi ja kaikki rakastivat häntä.
— Riitelittekö te koskaan?
— Kyllä joskus, mutta emme me ikinä kauan vihoitelleet, vaan sovimme pian. Jimmyllä oli tapana tulla ensiksi ja sanoa: "Kaikki hyvin, Polly", ja hän sanoi sen niin ystävällisesti ja iloisesti, etten voinut olla nauramatta ja sopimatta heti hänen kanssaan.
— Oliko hän etevä?
— Taisi olla, sillä hän piti opiskelusta ja halusi päästä eteenpäin voidakseen auttaa isää. Minä olin aina kauhean ylpeä, kun kuulin ihmisten sanovan häntä kunnon pojaksi, mutta he eivät tienneet lähestulkoonkaan, miten viisas hän oli, koska hän ei pöyhistellyt tiedoillaan. Sisaret taitavat aina olla mahtavia veljistään, mutta en luule monella tytöllä olevan siihen yhtä paljon syytä kuin minulla.
— Useimmat tytöt eivät välitä veljistään pennin vertaa, niin ettet sinä näy paljon tietävän niistä asioista.
— Mutta ainakin heidän pitäisi välittää ja he välittäisivätkin, jos veljet olisivat yhtä hyviä kuin Jimmy oli minulle.