— No, mitä hän sitten teki?
— Rakasti minua sydämestään eikä hävennyt näyttää sitä, vastasi
Polly äänessään paljon puhuva nyyhkäisy.
— Mihin hän kuoli? kysyi Tom vakavasti oltuaan vähän aikaa ääneti.
— Hän loukkaantui mäessä viime talvena, mutta hän ei koskaan sanonut, kuka oli siihen syypää, ja hän eli vain viikon sen jälkeen. Minä autoin hänen hoitamisessaan, ja hän oli niin kärsivällinen, että aina ihmettelin, sillä hänellä oli hirveät tuskat koko ajan. Hän antoi minulle kirjansa, koiransa, täplikkäät kanansa ja ison veitsensä ja sanoi: "Hyvästi Polly" ja suuteli minua viimeiseksi ja sitten, — — oi Jimmy, Jimmy! Kunpa hän voisi tulla takaisin!
Polly-ressun silmät täyttyivät kyynelistä, huulet vavahtelivat sitä enemmän mitä pitemmälle hän pääsi, ja tultuaan Jimmyn jäähyväisiin hän ei voinut enää jatkaa, vaan peitti kasvonsa ja itki pakahtuakseen.
Tom oli täynnä myötätuntoa, muttei tiennyt miten olisi osoittanut sitä. Hänen pudistellessaan kamferttipulloa ja koettaessaan keksiä jotain lohduttavaa Fanny tuli avuksi ja syleili Pollya, taputteli ja suuteli häntä, kunnes kyynelet herkesivät vuotamasta.
— En mahtanut sille mitään. Olen ajatellut rakasta veljeäni koko illan, sillä Tom muistuttaa häntä, hän lisäsi huokaisten.
— Minäkö? Kuinka minä voin muistuttaa häntä, kun en ole yhtään hänen tapaisensa? kysyi Tom hämillään.
— Olet sinä joissakin asioissa.
— Tahtoisin olla, mutta en pysty, sillä hänhän oli kiltti.