— Mutta mitä muutakaan saatoin sanoa? kysyi Polly poissa tolaltaan.
— Olisit antanut hänen luulla, että kukkavihko oli sinulle; silloin siitä ei olisi tullut mitään ikävyyksiä.
— Mutta sehän olisi ollut samaa kuin valehteleminen.
— Älä ole typerä. Olet aiheuttanut koko sotkun ja nyt saat luvan auttaa minua selviytymään siitä.
— Kyllä minä autankin siinä missä voin, mutta valehtelemaan en rupea, sanoi Polly kiivastuen.
— Ei sitä kukaan haluakaan. Pidä vain suusi kiinni ja anna minun selvittää asia.
— Sitten on parasta, että menet yksinäsi, aloitti Polly, kun alhaalta kuului ankara komennus:
— Etkö jo joudu sieltä?
— Ihan heti, vastasi nöyrä ääni, ja Fan tarttui Pollyyn kuiskaten: — Sinun täytyy tulla. Menen ihan sekaisin, kun hän puhuu tuolla äänellä. Auta minua, Polly, niin olet kiltti.
— Autanhan minä, kuiskasi Polly ja he menivät alakertaan pamppailevin sydämin.