Herra Shaw seisoi synkän näköisenä odottamassa. Kukkavihko lojui pöydällä ja sen vieressä herra Frank Mooren päättäväisellä käsialalla kirjoitettu kirje. Viitaten tähän vaikuttavaan epistolaan herra Shaw rypisti mustia kulmakarvojaan, katsoi Fannyyn ja sanoi:
— Tämän hömpötyksen on loputtava kertakaikkiaan; ja jos se vielä jatkuu, lähetän sinut kanadalaiseen luostarikouluun.
Polly aivan tyrmistyi näin kamalasta uhkauksesta, mutta Fan, joka oli kuullut sen ennenkin, sanoi nenäkkäästi:
— En ole tietääkseni tehnyt mitään kauheaa. Enhän minä sille mitään mahda, jos pojat lähettävät piloillaan minulle lahjoja kuten toisillekin tytöille.
— Ei kirjeessä ole mitään pilaa. Mutta nyt ei ole kysymys siitä.
Minähän kielsin sinua olemasta missään tekemisissä Mooren kanssa.
Hän ei ole kunnon poika vaan keikari, enkä halua että hän liehuu
ympärilläsi. Sinä tiesit sen etkä kuitenkaan totellut.
— Minä näen tuskin koskaan häntä.
— Onko se totta? kysyi herra Shaw kääntyen äkkiä Pollyyn päin.
— Voi, älkää kysykö minulta, herra Shaw. Lupasin etten… tuota, Fan kertoo kyllä itse, huudahti Polly hätääntyneenä ja tulipunaisena.
— Viis siitä mitä olet luvannut. Kerro minulle kaikki mitä tiedät tästä typerästä jutusta. Siitä on Fanille enemmän hyötyä kuin vahinkoa. Herra Shaw istuutui ja näytti ystävällisemmältä, sillä Pollyn säikähdys liikutti häntä.
— Saanko kertoa? kuiskasi Polly Fanille.